torstai 27. elokuuta 2009

Vihdoinkin

Kauan odotetty Reganin varsa syntyi varhain tänään aamulla. Pikkuprinsessa saa nimekseen todennäköisesti Edalene Stone ja kutsumanimekseen Essi. Odotamme tältä varsalta paljon sillä Riinan edellinen varsa Skerrystä on varsin hieno. Enään siis jää jäljelle vain HELINÄ, maha on ja pysyy mutta mitään ei näytä olevan tulossa ulos. Nyt ei siis auta kuin odottaa!

Mustialan mammuttinäyttely lähestyy kovaa vauhtia ja meiltä arvioitavaksi lähtevät Teen Star Lassi, Brick, Kohinoor, Delia, Eveline, Blaithin, Caitlyn, Callista ja Ciara. Luvassa siis hurjaa tuunausta ja viimehetken virittelyä jotta kaikki saadaan parhaaseen mahdolliseen kuntoon. Myös Liedon näyttelyyn on ilmoitettu hevosia ja poneja joten hommaa riittää.

Niinisalon alue-estekisoissa Ann-Niina ja Anniina napsivat ruusukkeet suorittaen mallikelpoisia ratoja. Seuraavan kerran kisakausi jatkuu Niinisalon kenttäkisoilla jossa ratkotaan myös joukkuemestaruudet.

Tallin peruspesu on suoritettu ja seinät kalkittu joten taas hetken aikaa kaikki näyttää hyvältä.

HUOM!!!!!!!HUOM!!!!!!!

Marjut Andersenin valmennus 5-6.9.2009.
Ryhmissä 2-3 ratsastajaa ja toiveiden mukaan mennään koulua, esteitä, puomeja jne. Hinta 25€/ratsukko (ulkopuolisilta ei kenttämaksua)

keskiviikko 5. elokuuta 2009

Monenlaista kuulumista

Monenlaista on menneisiin viikkoihin mahtunut.... Ohessa tärkeimmät:

Kesävieraamme Kati "Keppo" Keskinen ja niin ihana Anni (Antigone) suuntasivat tänään Kemiön lempeään meri-ilmastoon. Monta rattoisaa kisamatkaa tuli tämän parin kanssa viettettyä joten toivomme näkevämme heidät taas joululomalla.

Leponiemen perheen Hali-poni löysi uuden mukavan kodin ja Karoliinalle saatiin varsin hieno kilponi alle, uuden tuttavuuden nimi on V.K Nina. Tästä parista tulemme varmasti kuulemaan tulevaisuudessa kisakuulumisia!

Vito ja Nemo pyörähtivät Ypäjän kenttäkisoissa kohtuullisin tuloksin. Herrasmiesten kouluradalla hömpöttelyssä on parantamisen varaa mutta rataesteet ja maasto sujuivat taas varsin mallikkaasti. Ilmoittautumiset Hattulaan on siis näpytelty jotta saadaan pojille lisää kisakokemusta. Hattulassa myös Veeran on tarkoitus startata Ypäjän jäätyä väliin haavan takia.


Muutoin viikot ovat olleet varsin leppoisia, varsat kasvavat kohisten ja pian ollaankin taas syksyssä.


PS. Keppoooo, Pena odottaa täällä sitten hypyttäjää jos päätät palata.