keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Joulutunnelmaa!

Joulua odotellessa on hyvä kerrata menneitä tapahtumia...

Menneenä sunnuntaina kokoonnuttiin taas porukalla koristelemaan talli havuin ja Äiti Vesasen kuivaamin leivin. Varsin taidokkaaita himmeleitä saatiin siis aikaiseksi reikäleivistä joita riitti. Osa havuista ja leivistä onkin jo päätynyt salaperäisesti parempiin suihin mutta ei haittaa. Tallissa tuoksuu siis mukavasti havulta!

Ensimmäinen suomenhevoskasvattimme LAMMIN CECILIA suoritti opetuslähdön hyväksytysti 21.12.2010 Teivossa. Kiitos tästä ihanasta kokemuksesta Team Ahot& Räisänen! Seuraavana siis vuorossa koelähtö jota suoritellaan sitten ensi vuoden puolella.


20.12.2010 laukkasivat vihreille laitumille Callista Stone ja Sir Wihtory Stone. Ponit menehtyivät navetan tulipalossa ja voimme vain kuvitella Santerin ja Minnan surun kun kaksi niin nuorta ja hienoa ponia menetettiin aivan liian varhain.


Toivotamme tutuille ja tuntemattomille Rauhaisaa Joulunaikaa!

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Uusia asukkaita ja muuta mukavaa

Marraskuulle on siirrytty ja vihdoin on myös saatu esimakua lumesta.

Näyttelyssä käytiin Teivossa Satumaan Haltijan ja Dooriksen kanssa joista ensin mainittu palkittiin II- palkinnolla. Kiitos taas loistotiimille eli Anu, Kirsti, Helena ja Saija.

Elinan uudeksi kisahepaksi haettiin Jyväskylästä ihana ja niin musta "Viola" (Vijole).Tämä pari tullaan varmasti näkemään kisakentillä ensikaudella!

Uusi tulokas on myös Klockas Faramir joka valmistautuu kevään oripäiville http://www.sukuposti.net/hevoset/362173

Kotiin saatiin viimein ihanat b welshit Uumajasta eli Dahlåkras Tiara joka on jälkeläisistään ELIT palkittu ja tämän tytär Riseård's Tiara (i. Karlsfälts Bocelli). Mamma-Tiara on uusittu Bocellilla joten huhtikuussa odotellaan taas varsaa.

Iso-Sandra (Sense to win) palaa tällä viikolla kotiin vietettyään hyvän mammaloman ja tehden kaksi upeaa varsaa Talli Laukoille. Nyt siis palataan takaisin treeniin ja suunnitellaan ensi kautta!


Viimeisiä rutistuksia on myös meneillään kouluhommien kanssa eli toivon mukaan sosiaalipedagogisen hevostoiminnan opit ja todistus ovat hallussa marraskuun lopussa.

maanantai 25. lokakuuta 2010

Kuulumisia (melkein kuukausi viime kerrasta)


Heinooseen kuuluu hyvää!

Uusi hevosia on muuttanut talliin joten kentällä käy iltaisin melkoinen kuhina. Tervetuloa siis porukkaan Muru, Eikka ja Topi omistajineen.

Ihastuttava pikkumusta, Bridget Stone, pääsi kasvattajan näkökulmasta varsin mieluisaan ja harrastavaan kotiin. Santerin uusi raviponi matkasi Seinäjoelle ja on syysloman kunniaksi totutettu satulaan joten siitä se lähtee. Toivotamme siis onnea Bellalle uuteen kotiin!
Tammojen määrä alkaa hiljalleen kutistua mutta oreja riittää joten jos olet vailla komeata mustaa hurmuria niin niitä täällä kyllä olisi.

Varsat alkavat pikkuhiljaa totutella elämään ilman äitejä. Pojat ja Floora ovat jo varsin itsenäisiä joten eiköhän pian saada jo jättää mammat karsinoihin.

Lammin Eino palasi kotiin ajo-opetuksesta Pakarisen Katrin luota. Einomies oli ilmeisesti käyttäytynyt moitteettomasti joten nyt huilataan hetki ja sitten taas lumien tultua jatketaan ajeluita hissukseen.

Hepsu (Satumaan Haltija), Lammin Dooris ja Daniela valmistautuvat Teivon 30.10 pidettävään näyttelyyn. Pidetään peukkuja että hoviesittäjämme nopsajalka Anu saa kaivettu esiin ne parhaimmat liikkeet :) Vielä on kuitenkin edessä viimeiset pesut ja putsaukset joten homma riittää kyllä.

Tenavatunnit ovat täynnä joten uusia ryhmiä tullaan järjestämään viikonlopuille nyt kun illat alkavat hiljalleen pimentyvät.

Ceana Stone käväisi omistajansa kanssa Kajaanissa ponikuninkuusraveissa. Varsin hieno suoritus taas kuskilta ja ponilta!
http://heppa.hippos.fi/heppa/app?page=racing%2FRaceResults&service=external&sp=CF1286053200000&sp=CEKJ&sp=CC34

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Kuulumisia kuran keskeltä



Lammin Cecilia käväisi syksyn kunniaksi Hippoksen varsanäyttelyssä saaden II palkinnon. Cecilia on meidän ensimmäinen sh-kasvatti joten ylpeitä ollaan. Hyvästä jalkatyöskentelystä ja ansiokkaasta esittämisestä palkittiin myös Kekin osaomistaja Anu Aho parhaan esittäjän palkinnolla. Onnea koko omistajakaartille! Tulevan syksyn aikana jännätään toivon mukaan myös radan varrella......

Pikainen visiitti Kauhajoelle oli varsin mieleen kasvattajalle kun Calhoun Stone eli "Eemil" esitteli jo varsin mallikasta liikkumista ja muutamia hyppyjä ratsastaja selässä. Kyseisen visiitin aikana nähtiin Tonin ja Ragnussonin lapsia, ihania otuksia kerrassaan. Eli terveiset vaan Kauhajoelle että komiaa oli :)




Viimeisetkin varsat on kotiutettu ja orilaitumelta palannut Lammin Eino pääsi heti tositoimiin kun pääsi Katrin hoiviin Kokemäelle aloittelemaan siskojensa tapaan raviuraa.

Bello Nemo on vaihtanut omistajaa. Nemo käväisi syksyn kunniaksi nuorten hevosten festivaaleille ja tuloksena hyvä viides sija. Onnittelut Huhtalan perheelle uudesta perheenjäsenestä! Petra ja Nemon tulemme varmasti näkemään ensikaudella kilparadoilla.

sunnuntai 29. elokuuta 2010

Poneja raveissa ja vähän muutakin

Bonnie ja Ceana Stone aloittivat raviuransa mallikkaasti tällä viikolla.
"Hertta" ravasi perjantaina Kuopiossa maaliin ekana ja Bonnie tänään Seinäjoella hieno kolmas. Nämä ladyt ovat esiintyneet myös tällä kaudella varsin mallikkaasti näyttelyissä.
Onnittelut ja suuri kiitos ponien omistajille jotka ovat tehneet hienoa työtä.


Ewan Stonen matkasi tänään äitinsä luokse ja samalla uuteen kotiin. Hienosti tämä nuori lupaus asteli koppiin ja aloitti matkan Toholammille. Paljon iloisia hetkiä Katariinalle ja perheelle tämän mielettömän hienon nuoren miehen kanssa!


Miian ja Mikon sydänkäpyseksi muutti varsin kokenut ja kookas ruuna Fernando. Tämän herrasmiehen kanssa on varsin hyvä jatkaa uuden opettelua.


Hevi palasi myös omistajalleen astuttuaan kesän tallillamme. Oli ilo tutustua tähän niin komeaan mustaan oriin jolla myös käytöstavat olivat kohdallaan.

perjantai 20. elokuuta 2010

Kohti syksyä

Kuuma kesä alkaa olla ohi ja valmistaudutaan innolla tulevaan syksyyn!

Kesän aikana puuhasteltiin kovasti piha-alueiden ja myös talli sai uutta väriä pintaan sekä ulkopuolelle että sisälle. Lattiapinnat ja osa karsinoista kokevat vielä muutoksen syksyn aikaan.

Varsat palaavat hiljalleen laitumilta. Oli taas kerran ilo tehdä yhteistyötä alueen maanomistajien kanssa, saimme käyttöömme loistavia laitumia missä varsojen kelpasi kesälomaa viettää.

Uutena joukkoomme liittyi perhe Vesanen ja Elvis (For Eternity). Veera ja Elvis tullaan varmasti näkemään tulevaisuudessa kilpakentillä, parin meno nimittäin on jo nyt lupaavan oloista.

Maailman rehellisimmät suomenhevoset KULTASIIPI ja LAMMIN CECILIA muuttivat uusiin koteihin. Näiden kahden myyminen oli kova pala meille kaikille mutta jostain on aina välillä luovuttava kun varsojakin syntyy vuosittain. Toivotamme paljon hyviä hetkiä Ninalle ja Miialle Kultasiiven kanssa ja Cecilian taustajoukoille (Ahot&Räsänen) paljon treeni-intoa.


Ponikerhoilut jatkuvat normaalisti kesälomien loputtua ja uusia ryhmiä on tulossa.

lauantai 26. kesäkuuta 2010

Kicki siemennetty :)

* Kicki-Rose matkasi juhannusaattona Vöyrille astutettavaksi For Enjoy Askilla ja päästiin siementämään saman tien. Nyt sitten vaan pidetään peukut pystyssä :)

* Anni ja Zinnia starttasivat Tervossa vaativan b:n ja pääsivät myös maastoradalta maaliin joka tälle tammalle ole lainkaan itsestään selvyys.

* Ninni, Maija ja Vili muuttivat Leponiemien uuteen kotitalliin. Hyvää kesää koko perheelle!

* Tulossa myyntiin joukko mukavia harrasteponitammoja

tiistai 22. kesäkuuta 2010

Uutta rehumarkkinoilla


Olemme aloittaneet laadukkaiden hollantilaisten PAVO-rehujen maahantuonnin.

Uudet kotisivut aukeavat piakkoin osoitteeseen http://www.pavorehut.fi/

Kuulumisia Heinoosta

Paljon on taas ehditty tuohuta kuluneiden viikkojen aikana meillä ja muualla!

Ceana Stone "Hertta" osallistuu näyttelyihin aktiivisesti ja nyt tuliaisina Joensuun näyttelystä 2/5 ja II palkinto.

Bonnie Stone aloittee raviuraansa Kjällin perheen kanssa joten uskomme että tästä ponista kuullaan vielä.

Varsat kesälomailevat laitumilla ja nauttivat olostaan.

Anni ja Zinnia osallistuivat nuorten SM-kisoihin Ypäjälle. Kouluratsastuksen jälkeen pari johti kilpailua ja esteosakokeen jälkeen olivat toisena. Maastossa kuitenkin tapahtui harmittava virhe jossa ratsukko hyppäsi rataan kuulumattoman esteen ja tämän vuoksi hylättiin. Zinnia kuitenkin osoitti olevansa sydämeltään kenttähevonen joten tästä jatketaan kohti uusia haasteita.



Pyrimuksen seuraavaksi sulhaseksi on Turon Into
http://www.sukuposti.net/sukutietokanta.php?Numero=108914

perjantai 11. kesäkuuta 2010

Sandralle orivarsa

Sandra (Sense to win) varsoi viime yönä "sijaiskasvattajalla" rautiaan orivarsan. Onnittelemme varsan kasvattajaa ja omistajaa. S palaa varsan vieroituksen jälkeen kotiin ja palaa hiljalleen ratsastuskäyttöön.

torstai 27. toukokuuta 2010

Brianan varsa

Veikeä oripoika syntyi 26.5, i. Lunnalyckans Artist, ei Con Sherry

tiistai 25. toukokuuta 2010

3 uutta

Virtasen Johannan "Punkero" varsoi jäntevän orivarsan oriista Anythings Possible ja Usvaniityn Ali Baba ja tämän emä Armanda saapuivat asustamaan Kivitallille. Jotta hevosmäärä pysyisi tasapainossa niin Elsa, Laudia ja Regan matkasivat uuteen kotiin Heikkilöiden matkassa. Onnea pikkumustille uuteen kotiin!
Halin ja Mantan suhteen tarkoituksena on aloittaa ratsastukset jotta äiti ja poika saadaan töihin.

Nuorten poikien kesäleirille saapuivat Metsäkylän Tuplauuno ja Metsäkylän Liitopoika. Nyt siis innolla odotetaan poikien laitumelle laskua.

maanantai 24. toukokuuta 2010

Onnea "Hertta" (Ceana Stone) ja Jutta

Varkauden näyttelyssä Hertta ja Jutta esiintyivät ilmeisen mallikelpoisesti koska tuloksena toinen sija ja 1 palkinto.

ONNITTELUT PIKKULEIJONALLE!

Kohti kesäkuuta


Ypäjän kenttikset sujuivat mallikkaasti sinne starttasi kauden ekan kenttiksen tuloksena 2/30.
Myös Nemo aloitti koulun vahvasti 54,6 ja rataesteiltä yksi alas. Maastossa kuski ei ollut oikein kartalla joten tällä kertaa ei saatu tulosta.

Ohessa tulevan kilpaponin kuva sateisen maanantain ratoksi!

torstai 20. toukokuuta 2010

Kuulumisia Heinoosta

Sutinat tällä mäellä jatkuvat! Pihoja kunnostetaan viemäröintien uusimisien jne vuoksi, varsat odotavat kesälaitumille pääsyä, LR teamin estekisat lähestyvät, ensimmäiset tammat astutetaan tällä viikolla, kilpailuissa on käyty ja sitä rataa. Pyrin ja Siirin varsat voivat hyvin ja ovat reippaita, kuvia tulossa lähipäivinä.

Ikävinä uutisina kerrottakoon että Kisun (Butterfly Kiss) kaunis tammavarsa menehtyi nähtyään maailman menoa vuorokauden. Tamma on toiminut varsan menettämisestä hyvin ja nyt hiljalleen aloitetaan ratsastukset jotka siis olivat suunnitelmissa vasta syksyllä.

Myös Casper poni muutti takaisin jonka suhteen viritellään uusia kuvioita.

Artist, Hevi, Toni ja Olli ovat valmiina kauden astutuksiin! Kauden ultrauksista ja siemennyksistä vastaa kokenut ell Johanna Bäckström.

lauantai 8. toukokuuta 2010

Varsauutisia

Pyrimus varsoi vankan tammavarsa 7.5 Turosta ja samana aamuna myös Siiri varsoi reippaan orivarsan Paddock Camarguesta.

tiistai 4. toukokuuta 2010

ESTEKILPAILUT 30.5

KILPAILUKUTSU


Olet sydämellisesti tervetullut Lempi Racing Teamin järjestämiin seuraestekilpailuihin
Sastamalaan Kivitallille 30.5.2010 alkaen klo 10.00.

Luokka I 40 cm ristikkoluokka (Avoin aloitteleville ratsukoille Arvostelu A.2.0 )

Luokka II 60 cm (Avoin aluekisoissa kilpailemattomille ratsukoille Arvostelu A.2.0 )

Luokka III 80 cm (Avoin kaikille Arvostelu A.2.0 )

Luokka IV 90 cm (Avoin kaikille Arvostelu A.2.0)

Luokka V 100 cm tai 110cm tai 120 cm (Avoin kaikille Arvostelu 367.2)

1. Ilmoittautumiset ke 26.5 2010. mennessä sähköpostitse paivi.lappa@gmail.com. tai tekstiviestinä 041-4342565 Ilmoita seuraavassa järjestyksessä: ratsastaja, seura, hevonen, luokka, sähköposti ja puhelinnumero. 2 luokkaa /ratsukko. Muista myös ilmoittaa mikäli kilpailet isolla tai pienellä ponilla (Sarjavälit muutetaan tarvittaessa kaikkiin luokkiin).Kilpailijan tulee kuulua johonkin SRL:n hyväksymään seuraan tai kilpailijalla tulee olla voimassa oleva Green Card.

2. Ilmoittautumis- ja lähtömaksu Lempi Racing Teamin jäseniltä 5e/luokka, muilta 8e/luokka.Jälki-ilmoittautuneilta peritään 3e + ilmoittautumismaksu. Lähtömaksu tulee maksaa kansliaan viimeistään 45.min ennen luokan alkua. Kanslia avautuu klo 9.00.
Lähtölistat viimeistään pe 28.5 www.lrteam.vuodatus.net

3. Luokan voittajalle ja sijoittuneille ruusukkeet sekä hyvät tavarapalkinnot!

4. Kilpailupaikkana toimii hiekkapohjainen kenttä (50x60) osoitteessa Kivitalli, Lammijärventie 101, 38210 Sastamala. Ajo-ohjeet www.kivitalli.net. Opastus tieltä 249

5. Tiedustelut kilpailujen johtaja Anu Aho 040-7218280

6. Paikalla iloinen buffetti täynnä herkkuja

7. Järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin.

Tervetuloa kilpailemaan!

Kisakausi aloitettu ja muuta mukavaa

Tallitiimin iloisissa estehyppelöissä kisakauden aloittelivat Lunnalyckans Artist 70cm pilottinaan Viivi tuloksella 0-4, Bello Nemo hyvillä 90 4vp + 100cm 0vp radoilla ja Toniino 90 cm 4vp. Vitrazas ja Zinnia suoriutuivat myös varsin mallikelpoisesti 115cm am5 luokasta puhtailla nollaradoilla ollen 1. ja 2.

Ensimmäinen suomenhevoskasvattimme Lammin Cecilia lähti uuteen kotiinsa reippain mielin joten eikähän hänestä vielä kuulla.

Kesäkauden vieraamme ALLWALIS BONHEDDWR saapui on on uljaalla olemuksellaan ihastuttanut jo kaikki. Mikäli suunnittelet tamman astuttamista niin olet sydämellisesti tervetullut tutustumaan oriiseen. Hevi on myös myynnissä motivoituneelle kouluratsastajalle, videota tulossa piakkoin.

Nyt koko sakki valmistautuu kauden ensimmäisiin kenttäkisoihin NIINISALOSSA! Matkassa mukana Vitrazas, Bello Nemo ja Zinnia.

lauantai 24. huhtikuuta 2010

Oriit kaudella 2010

Kaudella käytettävissä ovat oriit



Alltwalis Bonheddwr 14 WD

Lunnalyckans Artist

O-ne v.d. Heuvelshof

Toniino



Viereistä löydät oriiden hinnat.





Olet sydämellisesti tervetullut tutustumaan näihin herrasmiehiin!

maanantai 5. huhtikuuta 2010

LR tiimiläiset Hämeen aluerankingissa

Hämeen aluerankigissa 2009 paras juniori kenttäratsastuksessa oli TAINA RAMPA ja paras nuori esteissä ANN-NIINA KIVINIITTY. Aika hienosti pieneltä mutta niin potentiaaliselta seuraltamme. Innolla siis odotetaan tulevaa kautta kaikissa lajeissa!

tiistai 2. maaliskuuta 2010

Lunnalyckans Artis valmiina kauteen 2010

Artist valmistautuu innolla kilpailu- ja siitoskauteen 2010. Cem-testin tulokset näkyvät jo Hippoksen sivuilla ja vuosimaksukin on maksettu kilpailuja silmällä pitäen eli mukava kevät/kesä on tulossa. Kauden hinnasto julkaistaan lähiaikoina

lauantai 27. helmikuuta 2010

Toni tuli taloon!

Kyllä nyt on mäellä meteliä kun menneenä torstaina Kivitallille muuttanut Toniino tutustuu uuteen kotiinsa. Toni tutustuu innokkaasti uusiin kavereihin ja tuntuu että tammat ovat melko pörheänä tämän komistuksen ohittaessaan. Yhteisen sävelen löytäminen kauden kisoja varten on aloitettu joten toivotaan että pääsemme kilpailemaan mahdollisimman paljon, mikäs tässä on treenatessa sillä ori on todella kuuliainen ja muutoinkin mukava ratsastaa.

Eemil ja Paavo muuttivat samalla kertaa Kauhajoelle eikä voi muuta kuin olla ylpeä poikien käytöksestä, todella mallikkaasti matkustivat ja käyttäytyivät uusille kotikulmille päästyään.


Leponiemen Anniinan ja Maja V:n ahkera treeni palkittiin SATULACUP finaalissa kolmannella sijalla. ONNITTELUT!

sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Melkoinen tuuli ja pakkanen= aikaa aloittaa blogi vuonna 2010

Talvi 2009/2010 on ollut melko mukava lukuunottamatta pakkasia jotka ajoittain ovat ainakin meille liian kovia. Vanha talli vesiputkineen ja viemäröinteineen ei ole mikään unelma kun lämpötilat heittelevät. Kaikesta on kuitenkin selvitty ja kovasti ollaan kohti kevättä menossa.

Viimeinen merkintä täällä on lokakuulta, sen jälkeen kaikenlaista on tapahtunut mutta raportointi on jäänyt. Uusia hevosia ja etenkin ihania poneja on tullut joista raportit myöhemmin. "Kauden toivotut" eli tiineet tammat on merkitty etusivulle, niiden varsomisia odotamme todella hartaasti. Myös kauden jalostussuunnitelmat on merkitty esille.

Uutta omistajaa tai leasingkotia etsii ainakin Shetlanninponitamma Elsa v.d. Horst. Näillä näkymin meillä ei yhtään shettistammaa astuteta, kaikki toimivat kiltteinä poniratsuina reippaille pikkutytöille. Myös Reganin, Kohinoorin ja Laudian kohdalla leasing voi tulla kysymykseen. Olli tekee töitä myös poniratsuna mutta voidaan liisata hyvää kotiin kuluvaksi astustuskaudeksi.


Hevoset ovat treenanneet peruskuntoa, kiitos ihanan lumen. Toivottavasti alkuvuoden kiireet hellittävät jatkossa ja pääsemme kisailemaan tulevalla kaudella aktiivisesti.