lauantai 31. maaliskuuta 2012

Starttikurssit alkavat viikolla 15

Nämä kurssit on tarkoitettu ratsastusharrastusta aloittaville lapsille, nuorille ja aikuisille. Samalla kurssit toimivat myös muistinvirkistyksenä mikäli edellisestä heppailusta on kulunut aikaa jo tovi.

Kurssilla käymään läpi teoriassa ja käytännössä heppailun kaikkia osa-alueita. Kesto on 1,5h kerralta

5 kerran starttikurssi 80€, yksityiskurssina 120€
10 kerran starttikurssi 160€, yksityiskurssina 220€

Kurssit räätälöidään ryhmien mukaan joissa 4-5 ratsastajaa. Kursseja järjestetään pitkin viikkoa joten tarkasta kalenterisi ja varaa Sinulle parhaiten sopiva aika. Huomioithan että mahdollisuus rauhalliseen aloitukseen myös yksityiskurssina.

Tallilta lainattavissa turvakypärä joten aloittamiseen tarvitset vain ripauksen rohkeutta!


Opettajina toimivat Paula, Kaisa, Elisa, Anni ja Tiina


Lisätiedot ja varaukset 040-7032414


Tervetuloa mukaan!

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Kivitallin kesäleirit 2012

Tervetuloa Kivitallin kesäleireille!


Kesän aikana järjestetään 4 leiriä jotka kaikki ovat yleisleirejä. Leirien aikana ratsastetaan koulua, hypätään esteitä, käydään yömaastossa, ajetaan kärryillä, suoritetaan ratsastus- ja hoitomerkkejä jne. Leirit räätälöidään ratsastajakohtaisesti joten kaikki pääsevät monipuolisesti harrastamaan.

1. 4-8.6
2. 11-15.6
3. 16-20.7
4. 23-27.7
Voit saapua leirille jo sunnuntai-iltana, noudamme tarvittaessa linja-auto tai rautatieasemalta.

Tätä leiri on:
•Opetushevosina tasokkaat ja tehtäviinsä soveltuvat hevoset ja ponit
•Jokaisella leirillä 2 tuntia ratsastusta ja 1 tunti teoriaa päivässä
•Leieillämme ratsastetaan  pienissä 4-5 hengen ryhmissä
•Oma hoitoponi/hevonen. Jokaiselle leirille voi tulla myös omalla hevosella
•Leireillä on täysihoito. Majoitus päätalossa, herkullinen kotiruoka, aamiainen, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. Muistathan ilmoittaa erikoisruokavaliostasi
•Leiriläiset on vakuutettu.
•Viimeisenä päivänä leirikilpailut, josta ruusuke jokaiselle mukaan!
•Leirin aikana käydään uimassa turvallisella uimarannalla





Leirin hinta 50€ (varausmaksu) + 250€= 300€. Mahdollisuus suorittaa myös päiväleirinä jolloin hinta on 250€



Varausmaksu (50€) tulee suorittaa viikon sisällä ilmoittautumisesta, siten varmistat paikkasi leirillä. Loppuosa leirimaksusta tulee olla suoritettuna ennen leirille saapumista. Varausmaksua ei palauteta.

HUOM. myös erityislasten ja nuorten on mahdollista osallistua leireille, lisätietoa Kaisalta ja Elisalta

Nähdään kesällä!

Terveisin

Paula, Elisa, Tiina, Anni ja Kaisa

lauantai 24. maaliskuuta 2012

22.4 ratsastus- ja hoitomerkkien suorituspäivä

Koko sunnuntain suoritetaan merkkejä eli hoitomerkeistä mini ja perusmerkkiä ja ratsastusmerkeistä perus ja c-merkkiä. Merkkejä ovat tervetulleita suorittamaan myös muiden tallien ratsastajat.

Muistathan että vain greencardin tai ratsastusseurajan jäsenyys mahdollistavat virallisten merkkien suorittamisen!

Ilmoittautumiset tallin ilmoitustaululle 15.4 mennessä tai Kaisalle,Annille, Paulalle, Tiinalle tai Elisalle!

torstai 22. maaliskuuta 2012

Kevättä rinnassa ja kuulumisia tallilta

Huh heijaa taas ollaan keväässä! Pakkasta, lunta ja etenkin sähköttömyyttä riitti ihan kyllästymiseen asti joten ihanaa on kun kevät on tulossa. Auraajamestari on koko talven ollut todella  tunnollinen joten jo nyt  ratsastetaan sulalla ja kuivalla kentällä. Tämä siis tarkoittaa että esteharjoitukset päästään aloittamaan ensi viikolla.
Ja mukava on esteitä päästä harjoitelemaan  koska 5-6.5 järjestetään seuratason koulu- ja esteratsastuskilpailut yhdessä Honkolan ratsastajien kanssa. Lisätietoa näistä kilpailuista on tulossa osoitteeseen http://www.facebook.com/#!/events/393697103992191/ Muistathan että näissä kilpailuissa mitellään myös hevostaidoista ja keppihevosten kanssa joten kaikki rohkeasti jo harjoittelemaan. Näihin kisoihin voivat osallistua kaikki tallin ratsastajat joten tarkastathan että greencard tai ratsastusseuran jäsenyys on kunnossa

Kevään aikana aloitetaan alkeiskurssi aikuisille ja lapsille suuren kysynnän vuoksi joten seuraa ilmoittelua. Myös tunnit näyttävät täyttyvän mukavasti kun ilmat alkavat lämmitä ja illat ovat valoisia. Mikäli olet siis ollut talvitauolla niin varaa uusi aika Paulalta, Annilta, Elisalta tai Kaisalta pikaisesti
Sisuratsukot järjestävät 7.4 matkaratsastuskilpailut joiden lähtö tapahtuu tallilta. Toivottavasti saadaan mukaan myös meidän omia ratsukoita koska mukavia  ja kaikille sopivia pikkumatkoja löytyy. Jos siis mielit harjoittelemaan niin kysy rohkeasti lisää asiasta. Myös toimihenkilöitä tarvitaan joten jos suunnitelmia ei ole pääsiäiseksi niin mukaan vaan tutustumaan tähän lajiin.

Anni aloitti kisakauden menestyksekkäästi Ypäjällä 120 ja 130 cm luokissa ja jatkoa seuraa tulevana viikonloppuna Ypäjän hallikenttäkisoissa. Pääsiäisenä Anni ja Zinnia matkaavat Ruotsiin aloittaakseen kenttäkilpailukauden oikein kunnolla joten pidetään pääsiäisenä peukkuja jotta kauden aloitus sujuu hyvin. Annin kuulumisista lisää täällä koko kauden ajan.

Myös aluekenttärenkaaseen kuuluva Tiina ja Eminent ovat edistyneet hienosti ja nyt odotellaan seuraavaa alueen leiriä ja ekoja kenttäkisoja. Myös muita uusia ratsukoita on tulossa joten innolla odotamme millainen kausi on tulossa. Muutama hevonen ja poni kaipaa motivoitunutta ja tavoitteellisesti valmentautuvaa ratsastajaa jolloin myös kilpaileminen tallin poneilla ja hevosilla mahdollistuu. Mikäli tämä kiinnostaa ota yhteyttä Kaisaan tai Anniin

Kaisa on pienimuotoisessa ratsastuskiellossa toukokuulle asti mutta toivottavasti kisaradoille päästään Tonin, Penan, Viirun ja Pietarin voimin heti sen jälkeen. Jokaiseen harrastukseen kuuluvat riskit loukkaantumisista joten huolehdithan että greencard tai ratsastusseuran jäsenyys ovat kunnossa turvaamaan  hyvän sairaanhoidon ja esimerkiksi rikkoutuneen kypärän. Muistakaa siis tarkistaa että asia on kunnossa!

Kevään aikana valmentaudutaan ahkerasti joten seuraa tilannetta kotisivuja jotta pääset mukaan


Tammojen mahat näyttävät muhkeilta joten jännitystä on luvassa koko kevään, kaikista ihanista varsauutisista ilmoitamme varmasti täällä joten seuraa kuulumisia.


Kesäleirien ohjelmat julkaistaan vihdosta viimein sunnuntaina! Ota rohkeasti yhteyttä mikäli leirit kiinnostavat