tiistai 27. joulukuuta 2011

Joululomat on pidetty

Joulu vietettiin varsin lämpimässä säässä. Nyt vapaita aikoja suklaan ja kinkun sulatukseen joten ota rohkea asti yhteyttä Elisaan, Paulaan ja Kaisaan sopivan ajan varaamiseksi.

torstai 22. joulukuuta 2011

Rauhaisaa Joulua ja kavionkopsetta vuodelle 2012!

Kotitonttu joulun aikaan
miten paljon tehdä saikaan!
Pitkin päivää riitti työtä,
tonttu hääri toistan myötä.
Lumet loi se riihitieltä.
Sitten jyvät nouti sieltä.
Lehmäin eteen heinät kantoi.
Kanoille myös vettä antoi.
Hevosille kaurat heitti,
loimin lämpimin ne peitti.
Vilkkui soma piippalakki
tonttuhousut - harmaa takki...
Vasta ehtiessä illan
palas loukkoon tallin sillan.

Haluamme jakaa joulumieltä ja olemme päättäneet lahjoittaa kymmenelle Sastamalassa lasten ja nuorten parissa tärkeää työtä tekevälle kohteelle heppailuhetken kevääksi 2012.

Kohteina tänä vuonna
Sastamalan Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry
Selännekoti
Sepän kodit
Lastensuojelulaitos Amana
Kiikansillan lastenkoti
Perhekoti Tukiporras
Sastamalan Seudun Erityislasten Tukiryhmä ERKKI
Luhatuuli
Vammalan-Huittisten Seudun Mielenterveysseura ry / Tukitalo
Sastamalan Sijaushuoltopalvelut Oy

Iloista joulumieltä toivottaa

Kivitallin väki

lauantai 5. marraskuuta 2011

Marraskuussa ollaan

Vuosi käy hitaasti mutta varmasti kohti loppuaan. Pihatot saatiin hienosti kunnostettu ja vielä odottavat tarhat vuoroaan. Isä, äiti ja Kalle ovat ahkeroineet melkoisesti jotta taas talvella paikat olisivat kunnossa.

Uudet ja vanhat ratsastajat ovat harjoitelleet ahkerasti kaikenlaisia kuvioita kentällä. Alkusyksyn myrskyt ja rankkasateet eivät ole sulattaneet ketään joten oikeanlaista varustusta on ollut päällä ;). Reipas harjoittelu jatkuu ja epäilyksistä huolimatta ratsastamme myös talvella ulkonam :)

Darin ja Danny muuttivat lokakuun alusta Viron puolelle tarkoituksena ratsutus mutta toisin kävi. Ikävä totuus selvisi lokakuun lopussa ettei pojille oltu vielä tehty mitään. Kiitos suomalaisen ammattilaisen pojat saatiin siirrettyä parempiin oloihin joten ratsutus jatkuu.

Toniino ja klockas Faramir ruunattiin joten pojat jaksavat nyt paremmin keskittyä töihinsä.



27.11 järjestetään merkkisuorituspäivät jolloin siis mahdollista suorittaa merkkejä SRL:n minimerkistä lähtien. Merkkisuorituksen ehtona on jonkun ratsastusseuran jäsenyys tai greencard mutta koska uusia ja innokkaita ratsastajia on niin paljon niin he saavat suorittaa merkin ja saavat ns. varjomerkin. Tämä klo 13 alkavat MERKKIPÄIVÄ on avoin kaikille joten rohkeasti hihasta kiinni Elisaa, Paulaa tai Kaisaa ja saat lisätietoa.

Marraskuun lopussa tapaat Kivitallin väen joulunavauksessa torilla joten siellä nähdään!

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

AIKUISTEN STARTTIKURSSIT ALKAVAT

STARTTAA TÄYSIN UUSI HARRASTUS TAI TULE VERESTÄMÄÄN VANHOJA TAITOJA!


Starttikurssit AIKUISILLE alkavat viikolla 44, kokeilemaan pääset jo aiemminkin, ota rohkeasti yhteyttä!


Lokakuun ajan aikuisille uusille ratsastuksen harrastajille tai vanhojen taitojen mieleenpalauttajille ensimmäinen kokeilukerta 15€.

 5 kerran starttikurssi 80€, mahdollisuus myös yksityiskurssina jolloin hinta 120€

10 kerran starttikurssi 160€ , mahdollisuus myös yksityiskurssina jolloin hinta 220€



Kurssit räätälöidään ryhmien mukaan joissa 4-5 ratsastajaa. Huomioi myös mahdollisuus rauhalliseen aloitukseen yksityiskurssina. Tallilla lainattavissa turvakypärä joten aloittamiseen tarviset vain ripauksen rohkeutta.


Kurssit jakaantuvat pitkin viikkoa joten tarkasta kalenterisi ja varaa parhaiten Sinulle sopiva aika. Päivästä riippuen mahdollisuus myös aamu- ja päiväaikoihin.


Lisätietoja Kaisalta, Paulalta ja Elisalta

lauantai 8. lokakuuta 2011

Ihana syksy ja valmennukset!

Syksy on tosiaan saapunut ja välillä reippaat ratsastajat ovat saaneet melkoisia sadekuuroja niskaan. Lainatakseni erään 5v tulevan huippuratsastajan sanoja: tää on ihan huippua sateessakin jos vaan on kunnon sadevaatteet. Eli näillä siis mennään kohti talvea!

21.10 valmennuksesta vastaa SEPPO LAINE 
24.10 valmennusta ANNA KÄRKKÄISEN kanssa

Sitovat ilmoittautumiset Kaisalle pikaisesti. Hinta 4 ratsukon ryhmässä 30€/ratsukko ja 3 ratsukon ryhmissä 40€/ratsukko. Ulkopuolisille kentän vuokra 5€/krt

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

SM-KULTAA!

Anni ja Zinnia sikanen voittivat tänään kenttäratsastuksen nuorten SM-kultaa ja samalla tuli avoimen vaativan B:n 3sija.

Tapaturman takia kausi jäi lyhyeksi mutta tähän on hyvä päättää!

perjantai 16. syyskuuta 2011

Laidunlomat ovat loppu

Ihanaa kesälaidunlomaa viettäneet pojat ovat palanneet kotiin viimeistä myöten. Pojat ovat komistuneet silmissä ja nyt alkaa taas "opiskelu" jotta keskitalvella voidaan huilata.

 Koko poikajoukko kiittää ihanista laitumista ja hyvästä hoidosto Kirsti Pulkkista, Sirpa Horilaa ja Helena Horilaa!

maanantai 29. elokuuta 2011

Eerika Häkkinen Kivitallilla 17-18.92011

17-18.9.2011 valmennusta luvassa.


Halutko kehittää istuntaasi tai saada vinkkejä jonkun ratsastuksellisen ongelman ratkaisemiseksi. Kaikentasoiset ratsastajat ovat tervetulleita saamaan oivalluksia tehokkaaseen valmennusviikonloppuun. Myös kuunteluoppilaat tervetuloa!

lauantaina ratsastetaan 9.30 -18.30.

Lauantaina klo 20.00 luvassa illanviettoa, syömistä ja savusaunaa.

ja

...sunnuntaina 8.00 -17.30



HINNAT:

2 ratsastajan ryhmä 60€/ratsastaja

3 ratsastajan ryhmä 50 €/ ratsastaja

Kahden valmennuksen maksu 2 hengen ryhmässä 105,00€/ratsastaja

Kahden valmennuksen maksu 3 hlö ryhmässä 90€/ ratsastaja



Ulkopuolisten hevosten on mahdollista majoittautua valmennuksen ajan, myös ratsastajien majoitus mahdollinen.



Sitovat varaukset Kaisalle 1.9 mennessä jonka jälkeen saat laskun joka tulee olla maksettuna ennen valmennusta.



Ilmoita aikataulutoiveesi varauksen yhteydessä ja mikäli haluat omassa ryhmässäsi käsiteltävän jotain tiettyä aihetta jotta Eerika osaa suunnitella tuntien sisällön



Kuka on Eerika Häkkinen
Eerika Häkkinen (s. 1967) on kuopiolainen ammattipedagogi. Arkityötään hän tekee lukion tiedeaineiden opettajana, ja lisäksi hänellä on sekä master-tason ratsastuksenopettajan että III tason Centered riding -ohjaajan pätevyys. Häkkinen on kilpaillut este-, koulu- ja kenttäratsastuksessa itse kasvattamillaan ja kouluttamillaan puoliveriratsuilla.






Tuotantoa:

•Heppahöperön opas (Tiina Jäntin kanssa, Stabenfeldt 2005)


•Pennejä taivaasta ja muita istuntaharjoituksia (Johanna Viitasen kanssa, 2009)


•Pieni kauhukauppa ja muita mielikuvaharjoituksia (Johanna Viitasen kanssa, 2010

perjantai 5. elokuuta 2011

Alkeiskurssit alkavat

Alkeiskurssit lapsille alkavat viikolla 34. Toinen kurssi starttaa tiistaina  23.8 klo 18 ja toinen sunnuntaina 28.8 klo 13. Kurssi sisältää 2 teoriakertaa ja 10 ratsastuskertaa. Hinta 180 €.

Aikuisten kursseja on tulossa useita ja tarvittaessa järjestämme toiveiden mukaisia lisäkursseja. Kerää siis oma 5 hlö porukka ja ilmoittaudu rohkeasti mukaan.

Lisätiedot Kaisalta numerosta 040-7032414

perjantai 29. heinäkuuta 2011

Syksyn tunnit pyörähtävät käyntiin viikolla 34

Kesä on pian ohi ja koulut alkavat.Myös hepat ja ponit pääsevät taas tositoimiin kesälomailun jälkeen.
Keräämme ennen kotisivujen uusintaa ajankohtaisimmat asiat tänne

Kavion kopsetta kaikille!
Kivitalli on Suomen Ratsastajainliiton hyväksymä, erityisesti lapsille ja nuorille suunnattu harrastetalli. Pelkästään ponivoimin ei kuitenkaan toimita, vaan heppakalustomme sisältää osaavia hevosia myös aikuiseen makuun.

Opettajina toimivat Paula Nousiainen (ratsastuksenohjaaja) , Elisa Kaasalainen (sosionomi AMK), Ann-Niina Kiviniitty (opiskelee valmentajaksi)  ja Kaisa Kiviniitty (sosped. hevostoiminnan ohjaaja, ratsastuksenohjaaja -opiskelija)

Syksyn tunnit ja kurssit varataan nyt!

Heppakerhot ratsastusta ja hevosenhoitoa, ryhmiä eri ikäisille

Ratsastustunnit aikuisille, lapsille ja nuorille ja nyt myös yhteistunnit koko perheelle

Nappularatsastus 1-5 vuotiaat, kesto 30 min

Erityisryhmien ratsastus ja sosiaalipedagoginen hevostoiminta

Valmennustunnit tehokasta ja tavoitteellista ratsastusta

Uusi startti- kurssi suunnattu aikuisille jotka haluavat herättää henkiin tauolle jääneen hevosharrastuksensa

Syksyn aikana starttaa alkeiskursseja lapsille, aikuisille ja erityisryhmien ratsastajille

Tutustu myös hyvinvointia tukevaan toimintaan osoitteessa Elisa Koo www.elisakoo.fi

HINNASTO
Hinnat voimassa 22.8.2011 alkaen (sis alv)


Ponikerho ja aikuisten irtotunnit 18€

Nappularatsastus 30min            12€

5-kortti                                     85€

10-kortti                                   150€

Erityisryhmien ratsastus              20 €

Valmennus
3-4 hlö ryhmässä                     20€

2 hlö ryhmässä                        25 €

yksityistunti                             30 €

Alkeiskurssi sis. 2 teoriatuntia ja 10 krt ratsastusta 180€



T: Paula, Elisa, Anni ja Kaisa

torstai 7. heinäkuuta 2011

Lammin Gunilla on täällä

6.7 syntyi se eniten odotettu Penan ja Turon Innon pitkäjalkainen tammavarsa. Kaikki ei tällä kertaa sujunut ilman draamaa mutta nyt emä ja varsa voivat hyvin. Pikku-G on niin tomera varsa että nukkumiseen ei juurikaan ole aikaa. Pari päivää odotellaan ja sitten Gilda ja Gunilla pääsevät yhdessä loikkimaan ympäri laitumia.

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Huh hellettä ja heinäkuu

Heinäkuun puolella ollaan ja kuukauden tärkein hetki on käsillä eli Nauriskydön Pedan varsominen. Nimi varsalle on jo valmiina eli Gunnar tai Gunilla joten ei auta muu kuin odotella Gilda-varsa saa leikkikaverin.


Tunnit pyörivät täydellä teholla ja syksyn kalenteria suunnitellaan koko ajan. Luvassa paljon toivottuja Paulan (Nousiainen) aikuisten treeniryhmiä
ja Elisan (Kaasalainen) erityisryhmien ratsastajille suunnattuja ryhmiä. Toiveita otetaan myös huomioon joten ota rohkeasti yhteyttä esimerkiksi sähköpostilla info@kivitalli.net


Sallan treeniryhmät ovat kilpailleet aktiivisesti hyvin tuloksin, tsemppiä siis tuleviin kisoihin Veera, Elina ja Viivi.

Paula, Tiina ja Kaisa kilpailevat Niinisalon kenttäkisoissa 9-10.7 joten peukut pystyyn!

Seuraa kuulumisia myös Kivitallin facebook sivuilla

torstai 26. toukokuuta 2011

Hevoset hoidoissa

Nisosen Merja (http://www.merjanisonen.fi/) ja iso joukko ammattilaisia hoiti tänään koko päivän heppoja kuntoon. Paljon saatiin uutta tietoa ja vinkkejä miten toimia jatkossa. Suuri kiitos koko porukalle, toivottavasti tuutte taas pian käymään!

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Poneilua, poneilu, poneilua, poneilua

Ponit keräsivät rahaa aurinkoisessa säässä Mannerheimin lastensuojeluliitolle. Paljon nähtiin iloisia naamoja ja ponit saivat osakseen paljon rapsutuksia.

Tiina ja Superponi Casper jatkoivat hyviä suorituksia myös Ypäjällä tutustumisluokassa joten nyt jatketaan kohti Keravaa iloisin mielin.

Annin kilpailukausi on ainakin hetken katkolla Ypäjällä sattuneen vakavan loukkaantumisen takia. Tämä tapaturma pisti miettimään turvavarusteiden merkitystä yhä enenevissä määrin ja nyt ratsastajaa odottaakin vaaleanpunainen POINT TWO AIR JACKET ja Charles Owenin uusi kenttäkypärä jotta saadaan vielä turvallisemmaksi putoamiset. Liian paljon näkee säästetävän kypärässä ja turvaliivissä eli niissä kaikista tärkeimmissä.


Pirkko varsoi kauniin tammavarsan oriista Lunnalyckans Artist 18.5. Pirkkomaiseen tapaan kaikki tapahtui taas aamuyöstä salamannopeasti ja helposti joten meidän tehtäväksi jäi vain ihailla pikkusöpöliiniä. Varsa saa nimekseen Gilda Stone. Nyt siis odotteluvuorossa on enään Penan varsa.


Tunnit jatkuvat kesäkaudella normaalisti ja luvassa on lisää ryhmiä kasvavan kysynnän vuoksi joten ota rohkeasti yhteyttä Kaisaan sopivan ryhmän löytämiseksi.


Kalle (kulltorps Kalle) ja Olli ovat valmiita ottamaan tamma-asiakkaita vastaan

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Kivitalli mukana Sastamalassa tapahtuu päivässä 21.5

Söpöt ponimme osallistuvat kuljetusliike Finskan pihassa järjestettävään tapahtumaan ja keräävät rahaa Mannerheimin lastensuojeluliitolle.

Tervetuloa mukaan koko perheen tapahtumaan!

maanantai 2. toukokuuta 2011

Hertta taas hyvissä asemissa

Ceana Stone kilpaili vapunpäivänä Joensuussa tuloksena 3 sija.

Ohessa Jutan viestiä kuulumisista:
"Kauden tavoite on omistaja Jutta Imanin mukaan 4v. Kriterium Teibvossa syksyllä.20 sekkaa pitäisi saada vielä
vauhdeisssa nopeutta,mutt 10s. on realistisempi ja siihen tähdätään :)
Metodini on,että kilvan ajo kehittää hevosta niin paljon enemmän eteenpäin,kuin
pelkkä kotona kehnäily ja sillä mennään.Kotona ylläpitäävää liikutusta,mutta muuten
poni saa viettää ponin elämää pääosan ajastaan ponilaumassaan tarhaillen:D kertoo Jutta."

torstai 28. huhtikuuta 2011

Kouluratsastuksen kilpailuharjoitus 2.6.2011

Reipas tallitiimimme järjestää kouluratsastuskilpailut 2.6. eli helatorstaina. Asiasta tulossa lisätietoa lähipäivinä osoitteeseen http://www.helakisat.blogspot.com/ joten merkkaa päivä kalenteriisi.

maanantai 25. huhtikuuta 2011

Melkoista hulinaa huhtikuussa

Päivitettävää on kertynyt vaikka millä mitalla. Joten tässä huhtikuun antia

Lempi racing team järjesti seuraestekilpailut tallilla 24.4. Ennen kisoja maailman paras tallitiimi hääri kunnostaen paikkoja ja maalaamalla mäyräkoirankodin ihanan punaiseksi. Kiitos siis koko tiimille panoksesta kisojen onnistumiseksi!
Kisoissa debytoivat Adalmiina, Aada,Anna,Henna,Emma, Kerttu, Laura, Oona J ja Oona V. Tytöt suorittivat ensimäisen estekilpailunsa kunnialla ja saivat Viivin taiteilemat hienot sydänruusukkeet ja suklaamunat. Isommat tytöt Veera, Tiina, Viivi, Elina ja Elisa ratsastivat myös hienon kevään ekan kisan joista tuloksena ruusukkeita Veeralle, Elisalle ja Tiinalle. Kisoja tulokset ovat nähtävissä osoitteessa http://lrteam.vuodatus.net/
Jx foton hienoja otoksia nähtävissä osoitteessa http://jxfoto.fi/index.php?action=showgal&cat=1996 josta niitä vois myös tilata muistoksi
Mieletöntä oli nähdä kasvattimme Lammin Cecilian aloittavan "esteuransa" 40cm luokassa ja sinivalkoinen ruusukehan sieltä sitten tuli.

Anni, Zinnia ja Alpo matkasivat Ruotsiin hovihoitaja Joonaksen kanssa ja tuloksena Zinnialle yksi luokkavoitto. Gärdsin kisakaan ei Zippuralta mennyt huonosti joten tästä on hyvä jatkaa. Alpon kanssa säätöjä haetaan mutta eiköhän nekin sieltä löydy.


Ceana Stone on taas pärjännyt super hienosti raviradoilla. Tamman vauhdit senkun vaan kovenevat, ennätys on nyt 2.57,9 jolla heltisi voitto. Onnittelut Jutalle ja kuskille, kovan työn olette tehneet tamman kanssa.

Kuten kotisivujemme etusivulta näkyy olemme nyt myös Ratsastajaliiton hyväksymä harrastetalli. Tämä auttaa parantamaan toimintaamme entisestään joten kevään aikana on luvassa pienille ja vhän isommillekkin ratsastajille monenlaista toimintaa.

keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

KULLTORPS KALLE on täällä


"Kalle" saapui Kivitallille valmistautuakseen oripäiville. Kalle on 2008 syntynyt komea nuorimies jonka isä on Downland Wild Fowler ja emänisä Paddock Camargue

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Tervetuloa pääsiäisen kuumimpaan suklaamunajahtiin!

LR-team järjestää seuraestekilpailut jossa myös ponikerholaiset pääsevät kisailemaan


KILPAILUKUTSU
Tervetuloa pääsiäisen suklaamunajahtiin! Lempi Racing Team järjestää seuraestekilpailut Sastamalassa Kivitallilla 24.4.2011 alkaen klo 10.00.


Luokka I 40 cm ristikkoluokka. Arvostelu A.1.0

Luokka II 60 cm tai 70cm (ratsastaja saa itse valita korkeuden kerro, ilmoittautuessasi ).
arv. 367.1 (A2/A2), avoin kaikille

Luokka III 70cm tai 80 cm tai 90cm (ratsastaja saa itse valita korkeuden, kerro ilmoittautuessasi).
arv. 367.1 (A2/A2), avoin kaikille

Luokka IV 90cm tai 100cm (ratsastaja saa itse valita korkeuden, kerro ilmoittautuessasi).
arv. 367.1 (A2/A2), avoin kaikille

Luokka V 100cm tai 110cm tai 120 cm (ratsastaja saa itse valita korkeuden, kerro ilmoittautuessasi).
arv. 367.1 (A2/A2), avoin kaikille



1. Ilmoittautumiset ti 19.4.2011. mennessä sähköpostitse kristiina.honko@gmail.com. tai tekstiviestinä 040-721 82 80 Anu Aho. Ilmoita seuraavassa järjestyksessä: ratsastaja, seura, hevonen, luokka, sähköposti ja puhelinnumero. 2 luokkaa /ratsukko. Muista myös ilmoittaa mikäli kilpailet isolla tai pienellä ponilla (Sarjavälit muutetaan tarvittaessa kaikkiin luokkiin).Kilpailijan tulee kuulua johonkin SRL:n hyväksymään seuraan tai kilpailijalla tulee olla voimassa oleva Green Card.

2. Ilmoittautumis- ja lähtömaksu 8e/luokka, Lempi Racing Teamin jäseniltä 6e/luokka. Jälki-ilmoittautuneilta peritään 3e + ilmoittautumismaksu. Lähtömaksu tulee maksaa kansliaan viimeistään 45.min ennen luokan alkua. Kanslia avautuu klo 9.00. Lähtölistat to 21.4 www.lrteam.vuodatus.net.

3. Luokan voittajalle ja sijoittuneille ruusukkeet sekä mahtavat tavarapalkinnot! Meni hyvin tai huonosti niin jokaiselle kilpailijalle kunnon pääsiäismuna. Blogista löydät myös sponsorimme!

4. Kilpailupaikkana toimii hiekkapohjainen kenttä (50x60) osoitteessa Kivitalli, Lammijärventie 101, 38210 Sastamala. Ajo-ohjeet www.kivitalli.net. Opastus tieltä 249

5. Tiedustelut kilpailujen johtaja Saija Huupponen 040-535 83 29

6. Paikalla iloinen buffetti täynnä herkkuja

7. Järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin.

Tervetuloa kilpailemaan!

perjantai 11. helmikuuta 2011

Valmennusta, poneilua ja vaikka mitä muuta

12-13.2 ratsastetaan taas tehokkaasti Sallan valvovan silmän alla. Peräti 12 ratsukkoa hioo kaiken maailman kuvioita kentällä joten eiköhän keväällä kaikki ole iskussa.

Ensimmäinen Kivitallin päiväleiri pidetään 19.2. Runsas joukko innokkaita ratsastajia on ilmoittautunut mukaan joten tehokas poneilupäivä on tulossa. Leirejä on tarkoitus jatkossa järjestää kesään asti joten lisätietoa tulossa näille sivuille pian.


Vito löysi uuden kodin ihanan Tiinan luota ja tallille muutti reilun kokoinen Alpo Annin kisahevoseksi. Alpo pääsi tositoimiin heti lähijaksolla Ypäjällä Nemon, Zinnian ja Lailan kanssa. Anni, Zinnia ja Nemo osallistuivat mm Klaus Beinen valmennuksiin.

Lammin Dooriksen tehokas hoito iilimadoilla, Shockwavella ja ihanilla akupunktiosessioilla on tuottanut tulosta ja Teivon hevosklinikalla saatiin varsin hyviä uutisia jalan suhteen. Treenaamisen saisi aloittaa hiljalleen mutta annetaan jalan kunnolla parantua ja nyt mietinnässä onkin sulhanen keväälle.

Kantavien tammojen mahat ovat melkoisia joten muutaman kuukauden odotus ja ensimmäiset varsat saadaan maailmaan.

maanantai 7. helmikuuta 2011

SATULA-ASIAT KUNTOON

16.2 paikalle autoilee www.satulahuone.fi ja Satu Ritari. Eli jos satula-asioissa kaipaat apua niin ota yhteyttä

tiistai 18. tammikuuta 2011

Iilimatohoitoja ja tehokasta valmentautumista

Dooriksen jalkaa hoidettiin menneenä sunnuntaina jo toista kertaa iilimadoilla eli verijuotikkailla. Kannuksen Pekka hurautti paikalle ja taas saatiin varsan jalkaa himpun verran paremmaksi. Kuvia löydät osoitteesta http://picasaweb.google.com/kivitalli/IILIMATOHOITOA#

Ensi viikoksi onkin sitten varattu Shockwave aika uusissa puitteissa toimivalle Tampereen Hevosklinikalle jotta saadaan paranemista tuettua myös sillä keinolla. Tallille siirtynyt kovia kokenut Krisse sai takajalkoihinsa madot ja toivotaan että ne auttavat tamman kuntoutuksessa ja pienentämään melkoisen paksuja takavuohisia. Muutoinkin tamma on kovasti virkistynyt ja nyt jopa uskallamme aloittaa väkirehujen syöttämisen.

Olemme olleet onnekkaita saadessamme hevosiamme Nisosen Merjan (www.merjanisonen.fi) ja hänen motivoituneiden kurssilaistensa hoidettavaksi. Akupunktiolla ja kraniosakraaliterapialla on selvästi ollut hyvä vaikutus hoidettaviin ja taas kerran 4 hevosen ryhmä matkaa Lempäälään sunnuntaina.

Kurtin Salla valmensi 8.1 innokkaita treenaajia ja kun alkuun päästiin niin seuraavan kerran treenataan tehokkaasti 21.1 klo 18 alkaen. 12-13.1 onkin sitten luvassa tehoviikonloppu jotta asioihin päästään paneutumaan syvällisemmin. Luvassa myös rankan harjoittelun jälkeen saunaa ja syömistä. Ryhmissä tilaa joten lisätietoa saat minulta.

Anni aloitti Ypäjällä hevosvalmentajan ammattitutkinnon suorittamisen ja mukana ensimmäisellä kerralla olivat Zinnia ja Laila Kinnunen. Ypäjän mahtavat puitteet tarjoavat loistavat olosuhteet treenaamiselle joten jatkossa toivon mukaan matkaan pääsee enemmänkin hevosia lähiviikoille.

Näillä eväillä siis jatketaan tammikuuta eteenpäin!

tiistai 4. tammikuuta 2011

Uusi vuosi ja uudet kujeet!

Hyvää uutta vuotta 2011!

Uudelle vuodelle on siirrytty lumen ja pakkasen siivittämänä. Lumiset pellot ja tiet tarjoavat rajattomat treenimahdollisuudet joten kentältä on siirrytty maastoon kuntoa kasvattamaan.

Oman väriläiskän porukkaamme tuovat vierailevat tähdet Clancy ja Väinö joten tervetuloa talveksi treenaamaan Katja ja pojat!

Reippaat poniratsastajat ovat treenanneet ahkerasti joten osan kanssa päästään varmasti myös pikkukisoihin tällä kaudella. Myös isot ratsastajat ovat aloittaneet ankaran treenaamisen joululoman jälkeen joten eiköhän radoilla tulla kauden aikana näkemään Viivi, Petra, Elina, Krista, Katja, Veera ja moni muu.