lauantai 31. tammikuuta 2009

Yksi kimo tallissa vähemmän

Varsin taitava ja määrätietoinen ponimamma, Lady Fallon muutti tänään Stefanien luokse Myrkkyyn. Parin on tarkoitus treenata ja kilpailla yhdessä tämä kausi jonka jälkeen Fasu palaa kotiin ja ehkä tekee muutaman huippuvarsan lisää ;). Toivotamme Stefanielle ja koko perheelle hauskoja hetkiä tämän erittäin hurmaavan persoonan kanssa, uskon että koette paljon yhdessä!

Tallin tehokkaat ponitytöt, Anniina ja Karoliina Leponiemi poneineen valittiin trs:n seuravalmennuksiin joten tallimme ratsastajat tulevat näkymään kauden kisoissa entistä enemmän.

maanantai 26. tammikuuta 2009

Katse kohti Hollantia

Viime vuonna tuli koettua Hollannin oripäivät ensimmäistä kertaa ja vaikka marraskuussa päätin ja vannotin etten lähde niin nyt on sitten lennot, majoitukset ja liput varattu. Siellä on kyllä todellista urheilujuhlantuntua ja meitä oli tosi mukava porukka matkassa. Pieni irtiotto tekee näistä ympyröistä välillä tosi hyvää joten nyt siis lasken päiviä ;) . Innolla odotan myös kotimaisia oripäiviä joilla esiintyy myös vähän niin kuin "oman kylän" väkeä kun Marika Pöyrin kasvattama nuori lupaus esittäytyy orilautakunnalle.

Lunta tulee lisää joka päivä ja treenaaminen on mukavaa, illatkin ovat melko valoisia joten kyllä nyt kelpaa. Mustuaisten jengi (lue shetlanninponien lauma) on kokenut ahaa-elämyksen ja treenaa lumessa omaan tahtiinsa reippaasti laukkaillen, toivottavasti saan kyseisestä hurjastelusta tallennettu tänne näytettäväksi kuvia ja videonpätkän.

Taitava isä pelasti taas kerran tilanteen kun talli pursuaa hevosista ja uusiakin olisi tulossa. Ensin tuumattiin siirtotallin hankkimista mutta koska tilaa vielä majapaikasta löytyi niin päätettiin sijoittaa karsinat sisätiloihin. Lisäkarsinat isä sitten taitavana kokosi paikalleen, kyllä nyt kelpaa asukkien uusissa Pegasuksen karsinoissa.
Tästä päästäänkin sitten seuraavaan tärkeään asiaan joka usein unohtuu , nimittäin TUKIJOUKOT. Meillä hevostallin, maatilan, omakotitalon, hullunmyllyn omistavilla pitää olla joko pohjaton pankkitili tai hyvät ja etenkin ahkerat tukijoukot (mieluiten molemmat ;) ). En uskoisi pärjääväni yksinäni tämän lauman parissa saatika sitten pitämään nurkat edes jossain kunnossa. Omat vanhemmat, pikkuveli ja Anni muodostavat sellaisen tiimin että oksat pois, porukalla puuhastelua on mukavaa vaikka työpäivätkin vietetään yhdessä. Aina löytyy remontoitavaa ja uudistuksia jotka vain meidän isä osaa (henkilökohtainen mielipiteeni), isä on myös yksinoikeudella teiden ja pihojen lanaaja ja auraaja. Äiti taas toimii armoitettuna tallimestarina joka uskomatonta kyllä on vuosien aikana jopa oppinut joistan hevosista tykkäämään ja uskaltaa jopa taluttaa niitä. Kallen Kuljetus taas hoitaa heinät ja kuivikkeet paikalle ja toimii tietysti armoitettuna konemestarina. Nämä kaikki palvelut voisi tietysti ostaa mutta jokainen yhdenkin hevosen omistava tietää että on tuhat keinoa käyttää rahat muuhunkin.
Oman kiitoksensa ansaitsee myös muu "tiimi" jonka avulla hevoset pysyvät kengässä ja kunnossa!

Myös kotisivuja on päivitelty hiljakseen ja asukit osioon on lisätty meillä asuneet hevoset ja ponit. Näistä jokainen hevonen ja omistaja on opettanut minulle paljon ja vaikka nettikirjoittelusta tekemieni päätelmien perusteella osalla on ollut meillä tosi huono olla niin uskon että muutama hyväkin hetki on matkan varrelle mahtunut. Olen vakaasti pysynyt poissa Ht-netistä vaikka siellä asiaakin varmasti kirjoitetaan. Jatkossa en enää edes halua kuulla mitä siellä kirjoitetaan, keskitän kaiken ajatuksen ja ajan omien hevosteni hoitoon ja treenaamisen ;) .

Olli (O-ne v.d. Heuvelshof) matkaa tänään "sijaiskotiin" kesäkauden morsiammia varten. Tarkempaa tietoa ilmoitetaan myöhemmin.

Lunnalyckans Artist jatkaa suureksi iloksemme myös kauden 2009 kanssamme. Orita tullaan näkemään myös kilpailuissa kevään aikana. Olet sydämellisesti tervetullut tutustumaan Artistiin myös kotioloissa ennen astutuskautta!


Reipasta treeniviikkoa kaikille!

perjantai 23. tammikuuta 2009

Lumitreenein kohti kisakautta

Tammikuu on edennyt suunnitelmien mukaan. Loistavat kelit ovat mahdollistaneet kunnon treenauksen kotona ja hevoset ovat saaneet kuntotreeniä varsinkin nyt kun lunta on reippaasti. Anni, Zinnia ja Vito aloittivat viime sunnuntaina hyppäämisen Karin johdolla ja jatkossa mukaan lähtevät myös Kicki ja Laila (Landinia). Näillä neljällä on tarkoitus aloittaa kausi 15.2 Niihaman drive-in kisoista ja jatkaa Ypäjän ensimmäisiin kisoihin. Koko sakki tulee kisaamaan kaudella ennen kaikkea rataesteitä mutta myös kenttää. Tämän lisäksi joukko nuoria tulee aloittamaan kilpauransa joten mielenkiintoinen vuosi on tulossa.

Kultasiipi on kokenut totaalisen muutoksen, mikäli napsahtanut sillä ennen niin kovin rauhallinen tamma on muuttunut totaalisesti. Suorastaan nauruttaa aamuisin kun tamma häntä tötteröllä kieppuu ympärillä, pukittelee ja hyppii pystyyn tarhassa ja vetää melkoista rinkiä. Paras näytös nähtiin pari päivää sitten kun tamma muina miehinä ravasi tarhan toiseen päähän, otti vauhtia ja hyppäsi 110cm aidan yli. Kuluneiden viikkojen aikana hän on myös aiheuttanut enemmän ja vähemmän ei niin mukavaa säpinää joten toivon että saan tuon kaiken kanavoitua tuleviin jääraveihin ja toivottavasti myös oikeisiin raveihin. Kultasiipi on heinoolaista "alkuperäiskansaa" jolle pieni erilaisuus sallitaan mutta ihan tällaista en osannut odottaa.



tällä hetkellä sujuu siis mukavasti joten iloisia talvitreenejä kaikille!

maanantai 19. tammikuuta 2009

Oreja suuntaan ja toiseen

Asemankadun Joran on muutti Laitisen Nina luokse ja meille päin saapuivat Teen star Lassi ja B.A. Milord. Orivarsojen katraamme siis vahvistui ja keväällä on taas luvassa riehakas laitumelle laskeminen.

Toivotamme Ninalle hauskoja hetkiä Joranin kanssa!

torstai 15. tammikuuta 2009

Talvinen tervehdys Pohjanmaalta







Emmi, Juho ja Kirsi lähettivät sähköpostia Pohjanmaan kuulumisista. Ohessa melko vauhdikkaista kuvia Nellystä, Bonniesta ja Almasta

keskiviikko 14. tammikuuta 2009

Päivityksiä

Blogi on saanut uuden ilmeen, keväisemmän jos voisi sanoa. Keväältä alkaa todella tuntua kun kenttä on sula, lumet poissa ja todennäköisesti muuttolinnutkaan eivät ehtineet kauaksi lähteä. Kylmyydestä ja liukkaista ei siis voi valittaa mutta toki se talvi olisi hieman kauemman voinut kestää. Miten käy jääravien joihin aioimme Kultasiiven kanssa osallistua?

Myös kuvia on päivitelty osoitteeseen http://picasaweb.google.com/kivitalli. Kuvia tullaan ottamaan ja lisäämään esille aina kun allekirjoittaneella on aikaa, jossain määrin pidän kuvien ottamista näissä puuhissa vähiten kiireellisenä. Mikäli siis etsit suomenhevos tai ponivarsaa, ota rohkeasti yhteyttä minuun ja poikkea paikanpäällä tutustumassa varsoihin.

Ja sitten vielä Katrin kuvasto jossa siis kuvia myöskin http://clayr.net/katrin/

maanantai 12. tammikuuta 2009

Se oli kultaista aikaa

Peruskouluikäisenä eli siis useita vuosia sitten hevoshommat oli ihan eri mallissa. Tallille poljettiin läpi tuulen ja tuiskun eikä kotiin tehnyt mieli jäädä, ei vaikka pimeät metsämatka pelottivat huisisti ja läksyjä olisi kannattanut lukea hetki enemmän. Lauantain kohokohta oli kun aamutallin teon jälkeen poljettiin Nurmen kaupalle ostamaan tetroihin pakattuja trippimehuja, irtokarkkeja yms. Tallihuoneessa istuttiin muiden hoitajien kanssa ja täytettiin hoitovihkoja jotka olivat äärettömän tärkeitä viestinvälittäjiä toisen hoitajan tai hevosen omistajan kanssa. Voi niitä aikoja! "Hoitajajärjestelmä" oli tuolloin vielä voimissaan ja parhaista hoitsuista oli oikeasti vähän riitaakin. Isoja tyttöjä ihailtiin, ne kun pääsivät taitavina kilpailemaan Luvialle, Poriin yms. Nämä "tähdet" kuten Laaksosen Hanski (Hanna-Leena), Lauren Happe ( Hanna), Reinon Minna yms kiisivät ylväästi radoilla ja mahtavaa oli kun kotiin palattiin ruusukkeiden kera. oli suuri kunnia päästä mukaan kisahoitajaksi ja taluttaa rataan tutustumisen ajan tuota uljasta ja mahdollisesti myös menestyksekästä hoitohevosta.



Nykyään tallilla käydään silloin kun on tunti tai paremminkin valmennus, kukaan ei käy enää tunneilla se ei ole trendikästä. Milloin siis opitaan hevosmiestaidot? Omaa hoitohevosta harjattiin ehkä joskus vähän liiankin aktiivisesti ja varusteet melkein kiilsivät. Me tallitytöt ihastelimme Uolan Annen hoitajatyötä, hän taikoi Kristan kisahevosille hienot letit, piti varusteet puhtaana ja muutkin tavarat prikulleen järjestyksessä. Nyt varusteiden huolellisen käytön ja hoitamisen taidot ovat täysin ruostuneet. Samoin kaikki muu tehdään huitaisten, liekö syynä sitten kiire vai se että esimerkiksi hevostarvikkeita saa nyt entistä helpommin.
Hoitaminen oli siinä mielessä ihanaa hommaa että se ei maksanut yhtään mitään, ainoa menoerä oli vain ihanat ja mahdollisimman sävy sävyyn valitut harjat, riimut ja narut. Muistattehan myös ne valkoiset pintelit jota pidettiin kisoissa.... Ihania ja herkkiä likaantumaan. Nykyään ei kukaan enää ratsasta valkoisissa idealsidepinteleissä, ei edes metsänpuskissa. Osallistumiseni ratsastustunneille määräsi taasen se kuinka paljon teki talutustunteja, ne olivat suorassa yhteydessä siihen kuinka paljon pääsi itseään kehittämään, ostettu tuntikortti minulla taisi olla kerran. Mahtaako kyseinen toiminta olla enää muodossa?

Onko jossain vielä hoitajatyttöjä jotka viettävät tallilla kaiken vapaa-ajan, puunaavat hoidokkejaan, pitävät huolen varusteista, putsaavat karsinan seiniä ja ruokakuppeja ja haaveilevat suuresta unelmasta: hoitoponin ostamisesta ihan iki-omaksi ;)

Apu tulevan kilpailukauden koitoksiin

Seppo Heinon psyykkisen valmennuksen kurssi 8.2.2009

klo 9.30- n.18, Kuntoutumiskeskus Apila Kangasala


Seppo Heino on Olympiakomitean, Ratsastajainliiton ja 46 muun eri lajin käyttämäurheilupsykologi, joka löytyy mm. Noora Pentin ja Mikael Forstenin taustajoukoista.Kurssi on tarkoitettu kaikille kiinnostuneille ja on suunnattu erityisestiratsastajille.

Klo 9.00-9.30 ilmoittautuminen ja aamukahvi
Aamupäivällä keskitytään psyykkisen valmentautumisen perusteisiin ja menetelmiin.Iltapäivällä aihetta syvennetään puhumalla lisää peloista, jännittämisestä sekäsiitä, miten niistä voi päästä eroon harjoitteiden avulla. Käsittelemmehenkilökohtaisia ongelmia tapauskohtaisesti. “Caset” Seppo Heinolle (käsitelläännimettöminä luennolla) voi lähettää sähköpostilla 1.2.2009 mennessä JaanaTirkkoselle (jaana_tirkkonen(at)hotmail.com <mailto:jaana_tirkkonen@hotmail.com> )

Ilmoittautumiset Jaana Tirkkoselle (jaana_tirkkonen(at)hotmail.com<mailto:jaana_tirkkonen@hotmail.com> ) 31.1. mennessä.Kurssimaksu, sisältää lounaan sekä aamu- ja iltapäiväkahvin40€ TammerRidersin jäsenet60€ muutIlmoittautumismaksu maksetaan tilille 167730-79. Ota maksukuitti mukaan kurssille.Mikäli ilmoittaudut ja maksat osallistumisesi vasta paikanpäällä, hinnat ovat45/65€. Rajoitettu määrä paikkoja.


TÄMÄ ON LUENTO JOKA KANNATTAA KÄYDÄ, TAATTUA ASIAA JA VARMASTI HYVIÄ VINKKEJÄ SIIHEN KUINKA KEHITTÄÄ OMAA PSYYKETTÄ KISATILANTEITA VARTEN.

torstai 8. tammikuuta 2009

Monenlaista

Joinain päivinä sitä ihminen miettii laulun sanoin että onko järkee vai ei, välillä on pakkasta niin että putket paukkuu, välillä taas kahlataan sukat märkinä savessa ja toisinaan taas kiroillaan kun nurmet ei kasva kun vettä ei sada. Välillä kirmaa 20 mustaa paholaista ympäri pihaa kun olen unohtanut laittaa paimenen päälle, välillä taas meinaa pakahtua kun kesäaamuna pitkän valvomisen jälkeen maailmaan putkahtaa ainutkertainen uusi tulokas. Se joka ei ole herännyt kesäaamuna linnunlauluun ja lähtenyt tekemään rauhassa aamutalleja tai kuunnellut tasaista rouskutusta iltatallissa kun ulkona pyryttää sakeana lunta, ei tiedä millaista tämä elämä on. ja mistä saa voimaa vaikka klinikkareissuille uppoaa satanen jos toinenkin. Toisina aamuina luminen maisema ja pirteät ponit ovat mielenterveydelle parasta sitten suklaan, toisinaan taas meinaa palkokasvi mennä pikkunenään syvälle pienimmistäkin asioista. Pääasiassa tämä hevoshomma on melko mukavaa mutta joskus......

Tänään on yksi niistä päivistä kun aamulla on ihanaa ja illalla sitten ei. Moni ei varmaankaan tiedä kun näkee meitä vouhottamassa esim kisoihin että millaista meillä on kotona tai sitten vastavuoroisesti on nähnyt meidän kodin mutta ei taatusti tiedä millaisia meidän päivät "ihan aikuisten oikeesti" on. Vaikka hevosmäärä on kasvanut huimasti niin edellen tämä tallihomma on minulle harrastus ja niin kuin kaikki tietävät: harrastus maksaa (melkein) AINA! Jos tämä olisi työ niin tokkopa minun tarvisi kiireisen aamutallin jälkeen lähteä heinää hiuksissa ja useimmiten hevoselta tuoksuen kahdeksaksi ohjaamaan maailman parhaita (minun mielestäni) asentajia autohuoltoon. Eläisin siis hyvillä mielin kotona ja mikä tärkeintä hevosilla. Tämä ei nyt ja tuskin ikinä onnistu joten palkkatöihin on laahauduttava vaikka ei haluisi. Ja vaikka moni luuleekin niin en pääse ns "omana väkenä" yhtään muita helpommalla, joskus tuntuu että hoitaa enemmän töitä kuin kaksi vierasta. Se että pääsee arkena keskellä päivää hoitamaan hevosasioita on luxusta mutta sekin on korvattava takaisin.

Se miksi nyt avaudun on nettikirjoittelu etenkin valtakunnan asiapitoisimmassa foorumissa, HT-netissä. Olen kautta kiven ja kannon vannonut että en siellä käy, tämä pätee edelleen sillä kaikesta hyvästä huolimatta siellä on myös usein aika paljon sontaa. Näin kävi taas eilen kun kyseisessä foorumissa oli keskusteltu meidän tallista. Tietotoimiston mukaan oli aliravittuja hevosia, Ann-Niina leuhka ja ylimielinen, enimmäkseen huonoa meillä kaikki. Enemmän kuin yksi Fazerin sininen levy pystyy korvaamaan, pahoittavat nämä jutut mieltäni. Olenkin monesti sanonut että vaihdan rahapussiani jonkun toisen kanssa joka haluaa kaiken tämän hyvine ja huonoinen puolineen, ketään ei kuitenkaan ole ilmaantunut. Siksi usein nimettömän puskasta huutelu esim seuravaasti: oon kuullut vain negatiivista, satuttaa melkoisesti. Haluankin kertoa teille meidän arjesta jotta asia saa jonkinlaiset mittasuhteet:
minun "työpäiväni" alkaa 4.30 joka armas aamu ja usein miten jatkuu tallissa pitkälti yli yhdeksään ja välissä siis 8-17.00 palkkatyötä. Tämän lisäksi on vielä vaihteleva määrä paperityötä jota aiheuttavat esim nuo emolehmät. Annin aamut taas alkavat koulussa klo 8 ja jatkuva töiden merkeissä klo 21 saakka, huom AK opiskelee parturi-kampajaalukiolinjalla joten läksyjäkin voi joskus olla. Tämän lisäksi Ak treenaa hevosiaan ja kilpailee oman terveytensä mukaan (jatkuvan lääkityksen vaativa reuma).
Aliravittuihin en voi ottaa kantaa mutta uskon että eläinlääkärit, kengittäjät ja muut tallilla käyvät olisivat minua ohjeistaneet asiasta tai ainakin ottaa yhteyttä eläinsuojeluviranomaisiin.
Se miksi tästä avaudun että olen valtava turhautunut tuollaisista nimimerkin takaa laitetuista viesteistä, olen ehkä herkkänahkainen mutta aina ei vaan kestä.

Jokainen tallinpitäjä tietää ettei tämä elämä aina niin herkkua ole vaikkaa seisoisi päällänsä. Useimmilla meillä on murheensa ja jos niitä on ollut esimerkiksi töissä niin ne on helppo purkaa vaikka illan harrastuksen parissa. Kiivaan luonteen omaavana meillä hevosten omistajat ovat oppineet aistimaan milloin kenkä puristaa ja pahasti. Joskus ei vaan ymmärrä miksi talli on hyrskyn myrskyn vaikka se aamulla lähtiessä oli tip top. Ja kuten olen viime vuodesta sanonut: TÄMÄ ON MINUN HARRASTUKSENI! Siksi MINUN tallillani joka sattuu vielä olemaan muutaman metrin päässä minun kodista, tehdään niin kuin minä haluan. Tämä ei kaikille ole sopinut eikä varmasti tule ikinä sopimaankaan. Siksi Lammijärventietä pääsee sekä meille että pois. Hevosia ja omistajia on vaihtunut mutta paljon on "alkuperäiskansaa" jotka ovat oppineet elämään minun sääntöjeni mukaan. On myös hevosenomistajia joiden kanssa kaverisuhde on säilynyt vaikka hevoset ovat muuttaneetkin pois muille talleille.
Minun mielestäni meillä on hyvä henki tallilla mutta toki eri mieltä saa olla. Aina on apua saatu puolin ja toisin, hyvä niin. Oppirahat on tullut näiden vuosien varrella maksettua joten olen tullut tarkemmaksi kaikesta. Muutama aikaisemmista asiakkaista on opettanut enemmän kuin tuhat kirjaa, kiitos siitä heille, nyt osaan olla tarkempi ja miettiä ketä kotiini päästän.

Nyt alkaa sataa taivaan täydeltä lunta joten lähden tästä virallisesta työstäni kohti rakasta harrastusta ja aivan mielettömän ihania poneja ja hevosia!

Iloista tulevaa viikonloppua!

keskiviikko 7. tammikuuta 2009

Ihanaa tammikuuta

Kyllä nyt kelpaa, lunta saatiin lisää ja pakkanenkin on kohtuuden rajoissa. Pidämme porukalla peukkuja että tänä vuonna saataisiin jäätilanne siihen malliin jotta jääravit järjestettäisiin sekä Sastamalassa että Sarkolassa. Varsinaiset vauhtihirmut Kultasiipi ja Orru Mein treenaavat kovasti ollakseen kunnossa näissä koitoksissa. Kultasiiven edellinen esiintyminenhän on vuodelta 2007 jolloin neiti kokeili kuskin huumorintajua kahteen otteeseen esiintymällä yleisölle paraatiravissa ilman minkäänlaista kiirettä.
Mustat karvapallot nauttivat masujen kasvaessa elämästään laumassa ja voivat hyvin. Tiineiden mahat ovat selvästi muuttuneet muotoa joten kiireinen kevät on luvassa. Isoista tammoista Pyri, Anjuska ja Pirkko voivat hyvin ja nautiskelet muiden paiskiessa hommia.
Joululomaillut Juuso palasi Tiinan kanssa takaisin ja talliin on saatu myös uusi asukas kun Carolan La Casita "Lissu" muutti tallille. Tämän mamman mahassa kehittyy myös tulevaisuuden estehevonen oriista Larino.

Sandralta saatiin kuulumisia Laaksolasta. Pienistä vastoinkäymisistä huolimatta arki alkaa sujua ja treenit kovenevat. Toivomme näkevämme pikkutamman kilparadoilla kevään edetessä. Tsemppiä siis koko Lymin perheelle!

maanantai 5. tammikuuta 2009

Talvipakkasia

Muutama kuukausi sitten kitistiin pimeästä ja vesisateesta, toisin on nyt kun pakkasta on melki 20 astetta. Hevoset ovat iloisella tuulella ja kun on hyvät takit päällä ja heinää edessä niin ovat tyytyväisiä ulkona. Tähän vielä kymmenisen senttiä lunta niin päästään rekiajeluille ja tekemään muutoinkin lumitreeniä. Kylmyydestä huolimatta on pikkuiset ponikerholaiset saapuivat aina reippaina paikalle. Mukavaa on seurata näiden pikkuneitien edistymistä ja hevosmiestaidon lisääntymistä.

Pitkäaikainen haave omasta kimosta toteutui lauantaina kun oma söpöheppani muutti Suomeen. Valtava shokki taisi neidille tulo olla koska pakkasta on reilusti ja neiti ihan naku. Nyt siis aloitamme yhteyisen sävelen etsimisen jotta keväällä päästään kisaamaan oikein kunnolla. Ohessa tietoa. Kuvia tulee kunhan säät hiukan lauhtuvat http://www.blup.se/sv_SE/horses/194339-landinia

lanita muutti treenaamaan Hyvinkäälle Sihvosille ja voi hyvin. Muutoinkin hepparintamalla on tällä hetkellä leppoisaa.

Iloisia talvitreenejä kaikille!