lauantai 19. toukokuuta 2012

Kevään ensimmäinen varsa ja muita kuulumisia

Kevään ensimmäinen varsa syntyi varhain perjantaiaamuna. Hermione Stone eli kotoisammin Herkku ulkoili tänään ensimmäistä kertaa äitinsä kanssa ja vauhtia piisasi jo tässä vaiheessa. Herkun isä on meillä viime vuonna vieraillut Kulltorps Kalle ja emä Rhydspence Serena. Jännittää pitää vielä hetki sillä Herkulle on odotettavissa sisko tai veli lähiviikkojen aikana toisesta kimosta emätammastamme Tiarasta.
Viiru, Zinnia ja Anni käväisivät helatorstaina Turussa alue kisoissa joista tuliaisina Viirulle 100cm suokkiluokassa 3 sija ja Zinnialle 120cm luokassa voitto. Seuraavaksi hevoset suuntaavat Lapinlahdelle ja Ypäjälle kenttäkisoihin.


Koko kesän ajan tunnit pyörivät normaalisti ja luvassa on myös valmennuksia joihin mahdollisuus osallistua tallin hevosilla.

tiistai 15. toukokuuta 2012

Kenttäkisakausi aloitettu ja muuta mukavaa

Niinisalosta saatiin taas runsaasti kokemusta ja yksi rusettikin matkaan. Tästä iloisesta yllätyksestä vastasi Viiru joka nappasi 9 sijan harrasteluokassa. Kohtuulliset suoritukset nähtiin kaikilta hepoilta joten tästä on hyvä jatkaa kohti Ypäjää ja Purolan kisoja.

Tarkkasilmäiset ovat huomanneet että Manta on poissa ja tilalla paljon pienempi Nords Inka. Manta matkasi Jennin ja Annan hyvään hoitoon ja me saimme mustien ponien klaaniin lisäyksen Inkasta. Hänet nähdään jatkossa ponitunneilla ja mietinnässä on myös sopiva sulhanen.

Kesän leirit ovat ihanan täynnä joten huikeita ja opettavaisia viikkoja tulossa.

Anna Kärkkäinen valmentaa 8.6 joten kaikki innokkaat voivat ottaa yhteyttä Kaisaan pikapikaa

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Kotikisat takana ja ihana kisakausi edessä

Kotikisat saatiin kunnialla vedettyä läpi ja ei voi kuin olla ylpeä tiimistään. Hienoja tuloksia ratsasti jokainen koulu- ja esteradoilta ja jatkoa ajetellen tiedämme mitä treenata enemmän. Syksyllä kisaillaan tallliporukalla uudestaan ja mahdollisuus on kilpailla tallin ulkopuolella.  Ohessa kuva luokan II palkintojen jaosta jossa Theresa ja Kalle nappasivat luokkavoiton. Hyvinä kakkosina olivat Tiina ja Elvis joka palaa hommiin pitkältä sairauslomalta. Myös Paula, Minna ja Linnea aloittivat kisakauden hyvin suorituksen joten eiköhän me heitä nähdä tulevalla kaudella radoilla ;)

Kenttäkilpailukausi avataan virallisesti Niinisalossa tulevana viikonloppuna. Karavaani starttaa aikaisin lauantaiaamuna ja kotona taidetaan olla nippa nappa ennen pimeää. Mukaan pääsevät Pietari, Vappu, Toni, Viiru, Emppu ja Casper joten aika vilskettä tulee olemaan. Toivotaan että säät suosivat ja kausi saadaan avattua hyvin tuloksin. Apukäsiä on ilmoittautunut jo mukava joukko joten eiköhän me pärjätä vaikka heppoja monta mukana on

Kantavat tammat eivät enään paljon kirmaile vaan lähinnä tyytyvät paistattelemaan päivää auringossa. Dooris, Siiri ja Liisa  "hukkasivat " varsan talven aikana ja Laila jo syksyllä joten tukevasti tiineitä ovat  Tiara ja Serena (b-welsh) ja Pyrimus (sh). Kolmea varsaa on siis vielä lupa odotella. Pidetään peukut pystyssä jotta kaikki menee hyvin ja päästään viettämään useammat kakkujuhlat!

Tiinan heppakerhon viimeinen kerta järjestetään 20.5. Luvassa mukavaa puuhastelua,  mehua ja keksiä. Syksyllä aloitellaan taas koulujen  alettua.

Leiri kesä näyttää mukavalta ja todennäköisesti leireillä päästään hyppäämään myös maastoesteitä. Turvaliivit ovat vaatimuksena osallistua este- ja maastoestetunneille joten tarkistatha asian kuntoon mikäli haluat hypätä jatkossa.

Viikonlopun tunnit tullaan siirtämään viikolle kilpailukauden takia joten la ja su ratsastajat sopikaa uudet ajat Kaisa kanssa pikaisesti



keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Kisaviikonloppu lähenee

http://kisaviikonloppu.blogspot.com/ löydät kilpailukutsut ja muut tärkeät tiedot.

torstai 12. huhtikuuta 2012

Kisaviikonlopun tuotto todella hyvään tarkoitukseen

Hei kaikki!

Tämän päivän sykähdyttävä uutinen http://www.studio55.fi/irtiarjesta/artikkeli.shtml/1527414/suomalaisen-olympiaurheilijan-menestysura-uhkaa-loppua--syyna-rahapula pisti ajattelemaan toden  teolla. Kun asioita tekee sydämellään vastoinkäymisestä huolimatta on jokaisen syytä auttaa. Miksi emme siis laittaisi omaa kortea kekoon?

Team Kivitalli luovuttaa 5-6.5 käytävän kisaviikonlopun tuoton Katja Karjalaisen kilpailurahastoon. Jokainen voi olla mukana auttamassa, pienistä summista kertyy isoja kun kaikki ovat sydämellä mukana.

Tervetuloa siis sydämellisesti kisailemaan hyvän asian puolesta! Ja kannustetaan myös muut  kisa ym järjestäjät auttamaan Katjaa kilpailukauden toteutumisessa.

Hulinahuhtikuu

Matkaratsastuskilpailut saatiin kunnialla vedettyä läpi ja meidän tiimi pääsi testailemaan lajia. Hevoset toimivat hienosti joten saattaa olla että joskus toistenkin osallistutaan. Käy tsekkaamassa kuvia tallin facebook sivuilta

Ensi viikolla suoritellaan hoito- ja ratsastusmerkkejä joten muistathan viimeistään nyt hoitaa Green card asia kuntoon. Lisätietoa saat http://www.ratsastus.fi/liity_jaseneksi/green_card. Rohkeasti siis kaikki merkkejä suorittelemaan!

Kisaviikonloppu lähestyy myös kovaa vauhtia. Tallin seinällä olevaan listaan sitovat ilmoittautumiset ja heppatoiveet. Esteharjoitukset alkavat ensi viikolla ja kouluohjelmia saa tallilta Kaisalta jotta niitä pääsee harjoittelemaan