Kicki-Rose on tiine Larinosta ja Pyri jatkaa tiineyttään Turosta. Pikkuinen Briana ultrattiin tiineeksi Artistista, tamma astutettiin yhden ja ainoan kerran. Fasu ja Pirkko on myös astutettu Artistilla. Vuonna 2010 odotetaan siis 5 varsaa, miltähän mahtaa tuntua vuosi jolloin ei synny yhtään shettisvarsaa.
Kauden 2009 varsat ovat kaikki myytävinä. Shetlanninponivarsat ja emätammat tullaan näyttämään Mustialan näyttelyssä ja mahdollisesti myös Loimaalla.
lauantai 25. heinäkuuta 2009
torstai 16. heinäkuuta 2009
Heinäkuun helteitä
Heinäkuu on aloitettu kisaillen ja samalla kaavalla jatketaan. Erityismaininnan ansaitsee Zinnia-sikanen joka menneenä viikonloppuna yllätti meidät kaikki hyppäämällä 130cm luokassa 3 sijan. Myös Vito, Veera ja Nemo ovat edenneet mukavasti.
Helinä ja Regan antavat odotuttaa varsomista... jotenkin ennen heinäkuuta varsat saisivat jo olla maailmassa (odottavan aika on pitkää).
Kuvagalleriassa on julkaista varsakuvia Talli Laukan omistukseen syntyneestä Sandran hienosta orivarsasta. Sandra on uusittu Jetset D:llä.
Käy myös katsomassa Marttilan ponien kasvattajan, Ritvan kuvat Roberthan ja Artistin varsasta. Kyseessä on mahtava pakkaus joten ostotarjouksia Ritva ottaa varmasti mielellään vastaan!
Valkyria lähte kotiin jatkamaan iloista odotusta mahassaan tuleva huippulahjakkuus Larinosta :). Briana, Mini ja Kicki ovat toivonmukaan myös tiineitä.
Kuvat löytyvät osoitteesta http://picasaweb.google.fi/kivitalli

tiistai 30. kesäkuuta 2009
Mukavan päivän mukava ilta
Huh huh mikä päivä: hellettä piisaa joten myös vedenjakoa on tauotta. Hevoset ovat kuumuuden uuvuttamia joten liikutuksen tulee tapahtua joko aamulla varhain tai illalla myöhään.
Rölli pinnisti tänään Teivossa ja sai kuin saikin ohjastajavirtuoosi Helenan kanssa juostua hyväksytyn koelähdön. Olemme tästä siis erittäin iloisia ja jäämme odottamaan seuraavia suorituksia.
Sara Lee odotti raveista palaajia pikkuisen orivarsan kanssa. Pikkumiestä tullaan kutsumaan Elmoksi ja virallinen nimiehdotus on Ethain Stone.

Pyri is back
Pysteriläinen palasi poikansa Einomiehen kanssa kotiin varhain aamulla. Matka sujui hyvin ja takaisin tullessa mukana oli myös tuleva turolainen (alkio) joten peukut pystyyn että 2010 ollaan taas iloisia varsanomistajia.
Kiitos vielä kerran Keskisen oriasemalle erittäin hyvästä palvelusta!
Tänään jännitetään mahat sekaisin Röllin (Ravelon Meno) koelähtöä Teivossa! Viimeksi Kokemäellä hyväksytty juoksu oli NIIN lähellä :)

sunnuntai 28. kesäkuuta 2009
torstai 25. kesäkuuta 2009
Kohinoorille tammavarsa
Taas jälleen yksi kovin odotettu varsa syntyi 24.6. Äiti ja pikkuprinsessa voivat hyvin ja tämä tulokas saa nimekseen Eveline Stone ja kutsumanimi on Elli.
torstai 11. kesäkuuta 2009
Melkoista sutinaa koko ajan
Hevosautomme suuntasi menneenä lauantaina nokkansa kohti Keravan aluekenttäkisoja matkassaan varsinainen rytmiryhmä: Bello Nemo (5v jolla kenttäkokemusta 0), Veera (jolla mielialan vaihtelut ja hetkittäin pintaan pukkaavat menneisyydessä opitut huonot tavat), Vito ja Kati + Anni. Kouluradalla meidän mittakaavassa huikeimman radan suoritti Nemo joka koulun ja puhtaiden rataesteiden jälkeen lähti maastoon jaetulta viidenneltä sijalta. Alku näytti maaston osalta melko lupaavalta mutta vesieste osoittautui vielä ylivoimaiseksi joten leikki jäi pari estettä vaille vajaaksi. Käy tsekkaamassa Nemon kuvat osoitteesta
http://www.jxfoto.fi/hevoset/pic.php?id=14522
Veeran ja Viton koulut menivät räpiköiden ja rataesteet kohtuullisesti. Maastossa nämä kaksi eivät huikeita olleet joten tulevana torstaina juhannuksen kunniaksi suuntaamme maastoradalla harjoittelemaan. Kati ja Anni suorittivat koulun ja esteet hyvin mutta kenttäradalla meno päättyi harmittavasti ennen maalia. Lauantaista sisuuntuneena treenaaminen jatkuu entistä kovempana joten Uusikaarlepyy HERE WE COME!
Laudia varsoi pikkuprinsessan Kjällin perheen luona. Neiti saa nimekseen Emily Stone ja todennäköisesti kutsumanimeksi tulee Ella. Ellan uudet omistajat ovat Emmi ja Juho joten onnea taas kerran uuden ponin omistajille!
Varsoja odotetaan vielä Helinälle, Kohinoorille, Saralle ja Reaganille!
Kicki Rose on siemennetty oriilla Larino, Brianna Stone Singaporella ja Firenze Prix Artistilla.
Pyri ja Einomies lähtivät Ylivieskaan tavoitteena turolainen vuosimallia 2010. Pidetään siis peukut pystyssä jotta tärpäisi ja saisimme hakea hevoset kotiin.
2009 varsat etsivät uusia rakastavia koteja! Listan myytävistä näet etusivulta

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)