Varsin taitava ja määrätietoinen ponimamma, Lady Fallon muutti tänään Stefanien luokse Myrkkyyn. Parin on tarkoitus treenata ja kilpailla yhdessä tämä kausi jonka jälkeen Fasu palaa kotiin ja ehkä tekee muutaman huippuvarsan lisää ;). Toivotamme Stefanielle ja koko perheelle hauskoja hetkiä tämän erittäin hurmaavan persoonan kanssa, uskon että koette paljon yhdessä!
Tallin tehokkaat ponitytöt, Anniina ja Karoliina Leponiemi poneineen valittiin trs:n seuravalmennuksiin joten tallimme ratsastajat tulevat näkymään kauden kisoissa entistä enemmän.
lauantai 31. tammikuuta 2009
maanantai 26. tammikuuta 2009
Katse kohti Hollantia
Viime vuonna tuli koettua Hollannin oripäivät ensimmäistä kertaa ja vaikka marraskuussa päätin ja vannotin etten lähde niin nyt on sitten lennot, majoitukset ja liput varattu. Siellä on kyllä todellista urheilujuhlantuntua ja meitä oli tosi mukava porukka matkassa. Pieni irtiotto tekee näistä ympyröistä välillä tosi hyvää joten nyt siis lasken päiviä ;) . Innolla odotan myös kotimaisia oripäiviä joilla esiintyy myös vähän niin kuin "oman kylän" väkeä kun Marika Pöyrin kasvattama nuori lupaus esittäytyy orilautakunnalle.
Lunta tulee lisää joka päivä ja treenaaminen on mukavaa, illatkin ovat melko valoisia joten kyllä nyt kelpaa. Mustuaisten jengi (lue shetlanninponien lauma) on kokenut ahaa-elämyksen ja treenaa lumessa omaan tahtiinsa reippaasti laukkaillen, toivottavasti saan kyseisestä hurjastelusta tallennettu tänne näytettäväksi kuvia ja videonpätkän.
Taitava isä pelasti taas kerran tilanteen kun talli pursuaa hevosista ja uusiakin olisi tulossa. Ensin tuumattiin siirtotallin hankkimista mutta koska tilaa vielä majapaikasta löytyi niin päätettiin sijoittaa karsinat sisätiloihin. Lisäkarsinat isä sitten taitavana kokosi paikalleen, kyllä nyt kelpaa asukkien uusissa Pegasuksen karsinoissa.
Tästä päästäänkin sitten seuraavaan tärkeään asiaan joka usein unohtuu , nimittäin TUKIJOUKOT. Meillä hevostallin, maatilan, omakotitalon, hullunmyllyn omistavilla pitää olla joko pohjaton pankkitili tai hyvät ja etenkin ahkerat tukijoukot (mieluiten molemmat ;) ). En uskoisi pärjääväni yksinäni tämän lauman parissa saatika sitten pitämään nurkat edes jossain kunnossa. Omat vanhemmat, pikkuveli ja Anni muodostavat sellaisen tiimin että oksat pois, porukalla puuhastelua on mukavaa vaikka työpäivätkin vietetään yhdessä. Aina löytyy remontoitavaa ja uudistuksia jotka vain meidän isä osaa (henkilökohtainen mielipiteeni), isä on myös yksinoikeudella teiden ja pihojen lanaaja ja auraaja. Äiti taas toimii armoitettuna tallimestarina joka uskomatonta kyllä on vuosien aikana jopa oppinut joistan hevosista tykkäämään ja uskaltaa jopa taluttaa niitä. Kallen Kuljetus taas hoitaa heinät ja kuivikkeet paikalle ja toimii tietysti armoitettuna konemestarina. Nämä kaikki palvelut voisi tietysti ostaa mutta jokainen yhdenkin hevosen omistava tietää että on tuhat keinoa käyttää rahat muuhunkin.
Oman kiitoksensa ansaitsee myös muu "tiimi" jonka avulla hevoset pysyvät kengässä ja kunnossa!
Myös kotisivuja on päivitelty hiljakseen ja asukit osioon on lisätty meillä asuneet hevoset ja ponit. Näistä jokainen hevonen ja omistaja on opettanut minulle paljon ja vaikka nettikirjoittelusta tekemieni päätelmien perusteella osalla on ollut meillä tosi huono olla niin uskon että muutama hyväkin hetki on matkan varrelle mahtunut. Olen vakaasti pysynyt poissa Ht-netistä vaikka siellä asiaakin varmasti kirjoitetaan. Jatkossa en enää edes halua kuulla mitä siellä kirjoitetaan, keskitän kaiken ajatuksen ja ajan omien hevosteni hoitoon ja treenaamisen ;) .
Olli (O-ne v.d. Heuvelshof) matkaa tänään "sijaiskotiin" kesäkauden morsiammia varten. Tarkempaa tietoa ilmoitetaan myöhemmin.
Lunnalyckans Artist jatkaa suureksi iloksemme myös kauden 2009 kanssamme. Orita tullaan näkemään myös kilpailuissa kevään aikana. Olet sydämellisesti tervetullut tutustumaan Artistiin myös kotioloissa ennen astutuskautta!
Reipasta treeniviikkoa kaikille!

perjantai 23. tammikuuta 2009
Lumitreenein kohti kisakautta
Tammikuu on edennyt suunnitelmien mukaan. Loistavat kelit ovat mahdollistaneet kunnon treenauksen kotona ja hevoset ovat saaneet kuntotreeniä varsinkin nyt kun lunta on reippaasti. Anni, Zinnia ja Vito aloittivat viime sunnuntaina hyppäämisen Karin johdolla ja jatkossa mukaan lähtevät myös Kicki ja Laila (Landinia). Näillä neljällä on tarkoitus aloittaa kausi 15.2 Niihaman drive-in kisoista ja jatkaa Ypäjän ensimmäisiin kisoihin. Koko sakki tulee kisaamaan kaudella ennen kaikkea rataesteitä mutta myös kenttää. Tämän lisäksi joukko nuoria tulee aloittamaan kilpauransa joten mielenkiintoinen vuosi on tulossa.
Kultasiipi on kokenut totaalisen muutoksen, mikäli napsahtanut sillä ennen niin kovin rauhallinen tamma on muuttunut totaalisesti. Suorastaan nauruttaa aamuisin kun tamma häntä tötteröllä kieppuu ympärillä, pukittelee ja hyppii pystyyn tarhassa ja vetää melkoista rinkiä. Paras näytös nähtiin pari päivää sitten kun tamma muina miehinä ravasi tarhan toiseen päähän, otti vauhtia ja hyppäsi 110cm aidan yli. Kuluneiden viikkojen aikana hän on myös aiheuttanut enemmän ja vähemmän ei niin mukavaa säpinää joten toivon että saan tuon kaiken kanavoitua tuleviin jääraveihin ja toivottavasti myös oikeisiin raveihin. Kultasiipi on heinoolaista "alkuperäiskansaa" jolle pieni erilaisuus sallitaan mutta ihan tällaista en osannut odottaa.
tällä hetkellä sujuu siis mukavasti joten iloisia talvitreenejä kaikille!

maanantai 19. tammikuuta 2009
Oreja suuntaan ja toiseen
Asemankadun Joran on muutti Laitisen Nina luokse ja meille päin saapuivat Teen star Lassi ja B.A. Milord. Orivarsojen katraamme siis vahvistui ja keväällä on taas luvassa riehakas laitumelle laskeminen.
Toivotamme Ninalle hauskoja hetkiä Joranin kanssa!

torstai 15. tammikuuta 2009
keskiviikko 14. tammikuuta 2009
Päivityksiä
Blogi on saanut uuden ilmeen, keväisemmän jos voisi sanoa. Keväältä alkaa todella tuntua kun kenttä on sula, lumet poissa ja todennäköisesti muuttolinnutkaan eivät ehtineet kauaksi lähteä. Kylmyydestä ja liukkaista ei siis voi valittaa mutta toki se talvi olisi hieman kauemman voinut kestää. Miten käy jääravien joihin aioimme Kultasiiven kanssa osallistua?
Myös kuvia on päivitelty osoitteeseen http://picasaweb.google.com/kivitalli. Kuvia tullaan ottamaan ja lisäämään esille aina kun allekirjoittaneella on aikaa, jossain määrin pidän kuvien ottamista näissä puuhissa vähiten kiireellisenä. Mikäli siis etsit suomenhevos tai ponivarsaa, ota rohkeasti yhteyttä minuun ja poikkea paikanpäällä tutustumassa varsoihin.
Ja sitten vielä Katrin kuvasto jossa siis kuvia myöskin http://clayr.net/katrin/

maanantai 12. tammikuuta 2009
Se oli kultaista aikaa
Peruskouluikäisenä eli siis useita vuosia sitten hevoshommat oli ihan eri mallissa. Tallille poljettiin läpi tuulen ja tuiskun eikä kotiin tehnyt mieli jäädä, ei vaikka pimeät metsämatka pelottivat huisisti ja läksyjä olisi kannattanut lukea hetki enemmän. Lauantain kohokohta oli kun aamutallin teon jälkeen poljettiin Nurmen kaupalle ostamaan tetroihin pakattuja trippimehuja, irtokarkkeja yms. Tallihuoneessa istuttiin muiden hoitajien kanssa ja täytettiin hoitovihkoja jotka olivat äärettömän tärkeitä viestinvälittäjiä toisen hoitajan tai hevosen omistajan kanssa. Voi niitä aikoja! "Hoitajajärjestelmä" oli tuolloin vielä voimissaan ja parhaista hoitsuista oli oikeasti vähän riitaakin. Isoja tyttöjä ihailtiin, ne kun pääsivät taitavina kilpailemaan Luvialle, Poriin yms. Nämä "tähdet" kuten Laaksosen Hanski (Hanna-Leena), Lauren Happe ( Hanna), Reinon Minna yms kiisivät ylväästi radoilla ja mahtavaa oli kun kotiin palattiin ruusukkeiden kera. oli suuri kunnia päästä mukaan kisahoitajaksi ja taluttaa rataan tutustumisen ajan tuota uljasta ja mahdollisesti myös menestyksekästä hoitohevosta.
Nykyään tallilla käydään silloin kun on tunti tai paremminkin valmennus, kukaan ei käy enää tunneilla se ei ole trendikästä. Milloin siis opitaan hevosmiestaidot? Omaa hoitohevosta harjattiin ehkä joskus vähän liiankin aktiivisesti ja varusteet melkein kiilsivät. Me tallitytöt ihastelimme Uolan Annen hoitajatyötä, hän taikoi Kristan kisahevosille hienot letit, piti varusteet puhtaana ja muutkin tavarat prikulleen järjestyksessä. Nyt varusteiden huolellisen käytön ja hoitamisen taidot ovat täysin ruostuneet. Samoin kaikki muu tehdään huitaisten, liekö syynä sitten kiire vai se että esimerkiksi hevostarvikkeita saa nyt entistä helpommin.
Hoitaminen oli siinä mielessä ihanaa hommaa että se ei maksanut yhtään mitään, ainoa menoerä oli vain ihanat ja mahdollisimman sävy sävyyn valitut harjat, riimut ja narut. Muistattehan myös ne valkoiset pintelit jota pidettiin kisoissa.... Ihania ja herkkiä likaantumaan. Nykyään ei kukaan enää ratsasta valkoisissa idealsidepinteleissä, ei edes metsänpuskissa. Osallistumiseni ratsastustunneille määräsi taasen se kuinka paljon teki talutustunteja, ne olivat suorassa yhteydessä siihen kuinka paljon pääsi itseään kehittämään, ostettu tuntikortti minulla taisi olla kerran. Mahtaako kyseinen toiminta olla enää muodossa?
Onko jossain vielä hoitajatyttöjä jotka viettävät tallilla kaiken vapaa-ajan, puunaavat hoidokkejaan, pitävät huolen varusteista, putsaavat karsinan seiniä ja ruokakuppeja ja haaveilevat suuresta unelmasta: hoitoponin ostamisesta ihan iki-omaksi ;)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)