Peruskouluikäisenä eli siis useita vuosia sitten hevoshommat oli ihan eri mallissa. Tallille poljettiin läpi tuulen ja tuiskun eikä kotiin tehnyt mieli jäädä, ei vaikka pimeät metsämatka pelottivat huisisti ja läksyjä olisi kannattanut lukea hetki enemmän. Lauantain kohokohta oli kun aamutallin teon jälkeen poljettiin Nurmen kaupalle ostamaan tetroihin pakattuja trippimehuja, irtokarkkeja yms. Tallihuoneessa istuttiin muiden hoitajien kanssa ja täytettiin hoitovihkoja jotka olivat äärettömän tärkeitä viestinvälittäjiä toisen hoitajan tai hevosen omistajan kanssa. Voi niitä aikoja! "Hoitajajärjestelmä" oli tuolloin vielä voimissaan ja parhaista hoitsuista oli oikeasti vähän riitaakin. Isoja tyttöjä ihailtiin, ne kun pääsivät taitavina kilpailemaan Luvialle, Poriin yms. Nämä "tähdet" kuten Laaksosen Hanski (Hanna-Leena), Lauren Happe ( Hanna), Reinon Minna yms kiisivät ylväästi radoilla ja mahtavaa oli kun kotiin palattiin ruusukkeiden kera. oli suuri kunnia päästä mukaan kisahoitajaksi ja taluttaa rataan tutustumisen ajan tuota uljasta ja mahdollisesti myös menestyksekästä hoitohevosta.
Nykyään tallilla käydään silloin kun on tunti tai paremminkin valmennus, kukaan ei käy enää tunneilla se ei ole trendikästä. Milloin siis opitaan hevosmiestaidot? Omaa hoitohevosta harjattiin ehkä joskus vähän liiankin aktiivisesti ja varusteet melkein kiilsivät. Me tallitytöt ihastelimme Uolan Annen hoitajatyötä, hän taikoi Kristan kisahevosille hienot letit, piti varusteet puhtaana ja muutkin tavarat prikulleen järjestyksessä. Nyt varusteiden huolellisen käytön ja hoitamisen taidot ovat täysin ruostuneet. Samoin kaikki muu tehdään huitaisten, liekö syynä sitten kiire vai se että esimerkiksi hevostarvikkeita saa nyt entistä helpommin.
Hoitaminen oli siinä mielessä ihanaa hommaa että se ei maksanut yhtään mitään, ainoa menoerä oli vain ihanat ja mahdollisimman sävy sävyyn valitut harjat, riimut ja narut. Muistattehan myös ne valkoiset pintelit jota pidettiin kisoissa.... Ihania ja herkkiä likaantumaan. Nykyään ei kukaan enää ratsasta valkoisissa idealsidepinteleissä, ei edes metsänpuskissa. Osallistumiseni ratsastustunneille määräsi taasen se kuinka paljon teki talutustunteja, ne olivat suorassa yhteydessä siihen kuinka paljon pääsi itseään kehittämään, ostettu tuntikortti minulla taisi olla kerran. Mahtaako kyseinen toiminta olla enää muodossa?
Onko jossain vielä hoitajatyttöjä jotka viettävät tallilla kaiken vapaa-ajan, puunaavat hoidokkejaan, pitävät huolen varusteista, putsaavat karsinan seiniä ja ruokakuppeja ja haaveilevat suuresta unelmasta: hoitoponin ostamisesta ihan iki-omaksi ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti